Keijo Koistinen tutki Huhtiniemessä vuonna 1971 kymmenen sotavainajaa (30.5.1999)

1.6.2007 0:07 | Päivitetty: 27.12.2007 13:05

ANTTI O. ARPONEN

LAPPEENRANTALAINEN paikallishistorian tallentaja, kuvanveistäjä Keijo Koistinen on vuosikymmeniä kerännyt muistitietoa Huhtiniemen kesän 1944 tapahtumista. Hän tutki kesällä 1971 Huhtiniemestä löytyneet vainajat. - Leirintäalueen viemäritöitä johtanut työnjohtaja soitti minulle, että täältä alkaa tulta vastaan luurankoja. Tutkin kaivurin esiin nostamat kymmenen vainajaa, otin luunäytteitä ja maanäytteitä. Ne olivat viime sotien uhreja, haudasta löytyi esimerkiksi armeijan asujen sinkkinappeja, toteaa Koistinen.

Etelä-Saimaa teki löydöstä 1971 uutisen. Asiaan ei kuitenkin kajottu sen enempää. Ruumiit siirrettiin hautausmaalle ja joukkohauta peitettiin Huhtiniemessä. Koistinen on vuosikymmeniä kerännyt muistitietoa Lappeenrannan seudun tapahtumista. Hän on haastatteluissa törmännyt monta kertaa Huhtiniemeen ja kesään 1944.

Luita löytyi jo 1950-luvulla

Luita löytyi Huhtiniemestä ensimmäisen kerran 1950-luvulla, kun leirintäalueen ensimmäistä pesupaikkaa ja saunaa rakennettiin. Paikalla olleet Ilmari Kettunen ja Veikko Mattero tiesivät kertoa, että ruumiit liittyvät kesään 1944. - Mattero on kertonut minulle olleensa muiden pikkupoikien kanssa näkemässä, kun vangittuja tuotiin Huhtiniemeen. Kun ammunta alkoi, pojat lähtivät paikalta karkuun. Keijo Koistinen näyttää myös viime sodan sotilaiden tuntolevyjä, jotka on löydetty Huhtiniemestä: - Kaupungin työntekijöiden siivoustöissä löytyi Huhtiniemen rannasta yhdessä nipussa yli 50 tuntolevyä. Ilmeisesti ne oli heitetty rantaveteen kesällä 1944. Koistinen muistuttaa myös siitä, että vuonna 1971 löydetyn joukkohaudan vieressä olevissa puissa on runsaasti luodinreikiä, jotka ovat edelleen nähtävillä. - Teloitettujen joukossa on kertoman mukaan paljon miehiä 20. Prikaatista, joka pakeni Viipurista kesällä 1944. Karkuun lähteneen pataljoonan komentajan kapteeni Aapo Malisen hauta tiedetään tarkasti. Aina 1960-luvun loppuun asti sillä paikalla oli käpyristi ja joku omainen hoiti hautapaikkaa joka kesä. Asia on arka. Koistinen sanoo saaneensa 1970-luvulla uhkaussoittoja, että anna näiden asioiden olla.

"Hautapaikkoja voisi kaivaa auki"

Koistisen mielestä "Huhtiniemen mysteeriä voi vielä tutkia: - Hautapaikkoja voisi kaivaa auki, koska ne tiedetään melko tarkasti. Ruumiit lienee helppo ajoittaa viime sotiin. DNA-tutkimuksella saisi lisätietoa. Ainakin osa Huhtiniemeen haudatuista sotilaista lienee virallisissa papereissa "kadonneita". Koistinen olisikin halukas keskustelemaan sellaisten sotavainajien omaisten kanssa, joille aikoinaan lähetettiin tieto, että "teidän pojallenne sota kävi valitettavasti liian raskaaksi, mutta emme pysty toimittamaan hänen ruumistaan kotiin, vaan hänet on haudattu sotatoimialueelle." Lisätietoja Huhtiniemen teloituksista kertoi viime sunnuntaina Hufvudstadsbladetissa historiantutkija Sune Sahlstedt. Hänen laajan artikkelissa otsikko on "Gåtan mad de försvunna 400" eli"400 kadonneen arvoitus". Sahlstedt pohtii, mihin katosivat kesällä 1944 Viipurin menetyksen jälkeen ne 20. Prikaatin 400 miestä, jotka sodan päätyttyä jäivät kadonneiksi.

Asiakirjoja tuhottiin syksyllä 1944

Sahlstedt on selvittänyt, miksi Jukka Lindstedt ja muut tutkijat eivät ole löytäneet arkistoista Lappeenrantaan ja kesään 1944 liittyviä asiakirjoja. Syyskuun lopussa 1944 luutnantti Seitava ja sotilasvirkames Kontro tulivat Sota-arkistoon ja poistivat sieltä asiakirjoja ja leikkelivät sotapäiväkirjoista pois sivuja. Eversti Kalle Lehmus Päämajasta. teki samaa monille kesän sotilaskarkureita koskeneille asiakirjoille. Esimerkiksi 9. sotapoliisikomppanian päiväkirja heinä-elokuulta 1944 takavarikoitiin ja 7. sotapoliisikomppanian paperit hävisivät kokonaan. Sahlstedt kertoo, että Lappeenrannassa kesällä 1944 syyttäjänä ollut Viipurin poliisipäällikkö Emil Kokko ei halunnut kesän 1944 henkilökohtaisia päiväkirjojaan julkisuuteen. Kokon kuoleman jälkeen hänen viimeisen tahtonsa mukaan kesän 1944 päiväkirjat laitettiin hautaan hänen mukaansa. Kokko kertoi kesäkuussa 1944 Viipurin menetyksen jälkeen perheelleen, että hän on saanut raskaan ja vastuullisen tehtävän, eikä hän ole vähään aikaan tavattavissa. Sodan päätyttyä Kokko ei koskaan kertonut mitä hän teki kesällä 1944. Sahlstedt muistuttaa Hufvudstadsbladetin artikkelissa myös siitä, että pääministeri Edwin Linkomies kirjoitti muistelmissaan Kannaksen sotatuomioistuimesta. Kesällä 1944 pääministerinä ollut Linkomies sai valtiollisen poliisin raportin Isänmaallisen kansanliikkeen johtomiehiin kuuluneen professori Bruno Salmialan puheluista, joita poliisi salakuunteli. Salmiala oli puhunut Kannakselle karkureita varten perustettavasta erityistuomioistuimesta. Muistelmiensa mukaan Linkomies kutsui Salmialan luokseen ja keskusteluissa tämä otti esille sotatuomioistuimen tarpeellisuuden. Sahlstedt on tutkinut Suojelupoliisin arkistoa ja siellä Salmialan mappia. Yllätys, yllätys! Mappiin on koottu jäljennökset Salmialan puheluista ennen ja jälkeen kesän 1944, mutta kesän 1944 puhelut puuttuvat mapista!