Huhtiniemen salahaudat - tarua vai totta? (1.5.1993)

1.6.2007 0:02 | Päivitetty: 27.12.2007 13:02

JUKKA LINDSTEDT

Kuoleman rangaistukset ja oikeusvaltio

Tutkimuksellani pyrin selvittämään ensinnäkin sitä, miten oikeusvaltion periaatteita noudatettiin kuolemanrangaistuksia tuomittaessa. Ehkä keskeisin tähän liittyvä kysymys on se, kuinka riippumattomasti sotatuomioistuimet pystyivät toimimaan. Toiseksi on tarkoitus tutkia, millä tavoin kuolemanrangaistusten käyttö aikanaan perusteltiin. Pyrin tutkimuksessani arvioimaan, kuinka oikeutettuja nämä perustelut olivat, vallinnut tilanne huomioon ottaen. Tutkimuskohteenani ovat kaikki kuolemanrangaistukset: niin vakoilusta kuin vaikkapa karkuruudesta tai poliittisista rikoksista tuomitutkin. Keskeistä aineistoa ovat arkistoidut alkuperäiset asiakirjat sekä kirjallisuus. Käytän tutkimuksessani myös haastatteluja ja yksityishenkilöiden antamia tietoja.

Kesän 1944 karkurit

Kuten tunnettua, Neuvostoliiton suurhyökkäys kesällä 1944 johti sotilaskarkuruuden selvään kasvuun. Valtiovalta reagoi tähän tiukentamalla 4. heinäkuuta lainsäädäntöä niin, että kuolemanrangaistus karkaamisesta tuli mahdolliseksi. Kuolemaan tuomittiin 76 suomalaista sotilaskarkuria. Näistä 46 teloitettiin, muiden tuomiot lievenivät Sotaylioikeudessa. Lisäksi esimiehet surmasivat kymmenkunta karkuria tai niskoittelijaa aseellista pakkokeinoa käyttäen, siis ilman oikeudenkäyntiä. Omien arkistotutkimusteni perusteella olen päätynyt samaan kuolemaantuomittujen karkurien lukumäärään kuin sotilaskarkuruutta tutkinut Jukka Kulomaa. Sen sijaan muusta kuin karkuruudesta kuolemaan tuomittuja on tutkimuksessani löytynyt aiemmin tiedettyä enemmän.

Huhtiniemen salahaudat

Vuoden 1988 joulukuussa Lappeenrantalainen-lehti julkaisi jutun "Teloitettujen ruumiit Huhtiniemen salahaudoissa". Lappeenrannassa ammuttujen sotilaskarkurien määräksi mainittiin yli sata. Vuoden 1989 tammikuun alkupäivinä lehti julkaisi lisätietoja. Teloitettujen määrä ilmoitettiin nyt useaksi sadaksi. Tällaisen tiedon oli lehdelle antanut mies, joka kertoi olleensa 1970-luvulla järjestelemässä tuomiot langettaneen kenttäoikeuden asiakirjoja. Lappeen rannan teloituksia on myöhemminkin käsitelty eri tiedotusvälineissä. Virallisten tietojen mukaan kyseistä kenttäoikeutta ei ole edes ollut olemassa, eikä mitään lehden tietoja tukevia asiakirjoja ole löytynyt. Väitteet perustuvat siis muistitietoon, jota esittäneet henkilöt ovat pysytelleet nimettöminä. Tietoja tuomioista ja teloituksista löytyy useasta eri arkistolähteestä, jotka ovat säilyneet hyvin. Tutkittiinpa sitten kenttäoikeuksien asiakirjoja, Päämajaan ja oikeusministeriöön lähetettyjä teloitusilmoituksia taikka eräitä muita arkistolähteitä, tulevat samat 46 teloitettujen nimeä esille. Jos siis Lappeenrannan teloituksista olisi joitain asiakirjoja tehty, ne on onnistuttu tyystin salaamaan tai hävittämään.

Salaista vai julkista toimintaa...

Kyseisen kenttäoikeuden puheenjohtajan on kerrottu sanoneen 1970-luvulla, että pöytäkirjoja "ei saisi olla olemassa". On myös kerrottu, että Lappeenrannassa teloitetun omaisille ei ilmoitettu oikeaa kuolinsyytä. Vaikuttaa siis siltä, että kaikki asiakirjat olisi ollut määrä hävittää. Voidaan hyvinkin puhua salaisesta kenttäoikeudesta. Toisaalta on kerrottu, että Lappeenrannassa teloitettujen nimet tuli ilmoittaa varoittavana esimerkkinä teloitettujen rintamatovereille. Jos näin meneteltiin, luulisi, että omaiset olisivat saaneet teloitetun tovereilta tiedon tämän oikeasta kuolintavasta. Entä jos tieto siitä, että Lappeenrannassa teloitettujen nimet luettiin julki rintamalla, olisikin väärä? Voitaisiinko ajatella, että tapahtumat onnistuttiin salaamaan rintamatovereiltakin? Tällöin voi kysyä, mitä tarkoitusta salaiset teloitukset olisivat palvelleet. Virallisten ohjeiden mukaan teloitukset tuli saattaa miehistön tietoon käytännössä näin meneteltiinkin. Heinäkuussa toteutuneeseen lainkovennukseen liittyvät asiakirjat osoittavat, että tarkoitus oli saada teloituksilla varoittavia esimerkkejä muiden pelottamiseksi. Mitä hyötyä olisi ollut teloittaa satoja karkureita, mutta salata tapahtumat rintamamiehiltä? Mitään pelotusvaikutustahan ei silloin olisi saavutettu.

...vai julkinen salaisuus?

Jos Lappeenrannassa olisi teloitettu satoja karkureita, olisi sitä varten tarvittu teloittajia, autonkuljettajia ja muita apumiehiä. Lisäksi on kerrottu, että lappeenrantalaiset yleensäkin, siis siviilit, tiesivät teloituksista. Voidaan tietysti ajatella, että teloituksissa avustaneet miehet olisi valittu tarkkaan ja heiltä olisi otettu vaitiololupaukset. Silti ei tunnu uskottavalta, että tästä joukosta kukaan ei olisi puhunut sivu suunsa, vaikkapa ravintolaillan jälkeen. Muistettakoon, että esimerkiksi asekätkentä alkoi paljastua avustajana toimineen sotamiehen ilmiannon perusteella. Vielä oudompaa on, jos sivulliset lappeenrantalaiset eivät sodanjälkeisissä oloissa olisi vaatineet tapahtumia selvitettäviksi. Todennäköisesti joku olisi mielellään kertonut tietojaan vaikkapa valvontakomissiolle tai Valtiolliselle poliisille. Sodan jälkeenhän esimerkiksi monet sotavankien ampumiset joutuivat tutkittaviksi. Myös eräitä sodan aikana tapahtuneita karkurien teloituksia ja ampumisia selviteltiin aina Korkeinta oikeutta myöten.

Yleisön yhteydenotot tarpeen

Mikä siis on totuus Huhtiniemen salahaudoista? Nykyisillä tiedoillani en vielä uskalla lopullisia päätelmiä tehdä. Korostan, että yllä oleva kuvaa sitä näkemystä, mikä minulla väitetyistä Lappeenrannan teloituksista tällä hetkellä on. Jos painavaa näyttöä niistä tuodaan esiin, olen tietysti valmis tarkistamaan kantaani, kuten tutkimustyössä kuuluukin. Viime syksynä julkaistiin muun muassa tässä lehdessä vetoomukseni yleisölle. Pyysin henkilöitä, joilla oli muistitietoa viime sotien aikaisista kuolemanrangaistuksista, kertomaan tietojaan. Ilmoitukset eri lehdissä ovat tuottaneet viitisenkymmentä yhteydenottoa. Varsinkin kesän 1944 karkurien tuomioista olen saanut paljon lisätietoa. Sen sijaan yhteydenottoja juuri Lappeenrannan teloituksista ei ole tullut. Tämä on ollut minulle yllätys. Kun asiasta on yliopistollinen tutkimus tekeillä, olisi Lappeenrannan tapahtumia omakohtaisesti tuntevilla nyt hyvä tilaisuus saattaa tietonsa tieteellisen arvioinnin kohteeksi. Toistaiseksi olen, kuten muutkin asiasta kiinnostuneet tutkijat, joutunut arvioimaan vain sitä, mitä tiedotusvälineissä on toisen käden tietona kerrottu. Odotan siis edelleen yhteydenottoja henkilöiltä, jotka tietävät kertoa Lappeenrannan teloituksista. Yhteydenotto nimettömänäkin käy päinsä, ja joka tapauksessa kertojan nimen voidaan sopia jäävän vain minun tietooni. Osoitteeni on rikos- ja prosessioikeuden laitos, PL 4, 00014 Helsingin yliopisto.