Pako pimeästä

Lappeenrantalainen Anneli kesti vuoden miehensä mustasukkaisia harhoja ja nyrkiniskuja. Vielä kymmenen vuoden jälkeen mustat, lasittuneet silmät kummittelevat hänelle. TEKSTI JOHANNA SJÖHOLM

KUVA MIKA STRANDÉN

Se tapahtui ensimmäisen kerran, kun Anneli ja mies olivat palanneet tuttavapariskunnan luota illanvietosta. Kylässä oli juotu vähän punaviiniä ja juteltu mukavia.

Riita alkoi kotona jostakin, mitä Anneli oli illan aikana sanonut. Miehen raivo ryöpsähti aivan yhtäkkiä, hän hakkasi, raastoi, repi. Anneli juoksi vessaan karkuun ja laittoi oven lukkoon. Mies sai kuitenkin oven auki, otti Annelia ranteista kiinni, raahasi tämän sänkyyn ja jatkoi hakkaamista.

Jälkeenpäin mies poltti Annelin rikki menneet vaatteet.

Lappeenrantalaisen Annelin tarina kuulostaa surullisen tutulta.

Anneli tapasi toisella puolella Suomea asuvan miehen kymmenisen vuotta sitten. Mies oli aluksi aivan ihana ja kehui Annelia kauniiksi, suorastaan ihmeeksi.

- Tunsin olevani kuin kuningatar valtaistuimella.

Jo muutama kuukausi tapaamisen jälkeen Anneli muutti miehen luo vieraalle paikkakunnalle. Keski-ikäisellä Annelilla on lapsia aiemmasta suhteesta, mutta he ovat jo aikuisia. Sen takia muuttaminen oli helppoa.

Heti suhteen alussa Annelilla oli kuitenkin tunne, ettei kaikki ollut kohdallaan. Mies itse kertoi, että alkoholi saa hänet joskus tekemään inhottavia asioita ja ettei hän tiedä, mistä se johtuu.

Miehen puheet kummastuttivat Annelia.

- Hän sanoi haluavansa omistaa minusta palan.

Miehellä oli kova kiire sitoutua. Hän suostutteli Annelin ostamaan kanssaan yhteisen asunnon. Pian pari meni jo kihloihinkin.

- Hänellä oli niin karkeasti kaksi eri puolta. Toisaalta hän oli uskomattoman ihana ja pyöritti minua kaikenlaisilla puheillaan. Samalla hän huomaamattani kutoi kuin hämähäkin verkkoa yhä tiukemmin ympärilleni.

Pian alkoi uhkailu ja raivoaminen. Miehellä oli monta tapaa kiusata ja kiduttaa Annelia koskematta tähän. Joskus kun Anneli oli illalla nukahtamassa, vieressä makaava mies saattoi yhtäkkiä karjaista täysiä niin, että Anneli säpsähti hereille.

Mies oli äärimmäisen mustasukkainen ja kontrollinhaluinen. Jos Anneli oli miehen tietämättä jossakin, tämä alkoi heti epäillä, että Annelilla on toinen mies.

Pian Anneli ei saanut käydä yksin edes ruokaostoksilla. Erään kauppareissun jälkeen mies tokaisi, kuinka oli nähnyt hedelmäosastolla jonkun miehen hymyilevän Annelille.

- Mieheni alkoi väittää, että kaupassa nähty mies soittelee minulle jatkuvasti kotiin ja että minulla on hänen kanssaan suhde.

Mies pahoinpiteli Annelin ensimmäisen kerran noin kaksi kuukautta yhteen muuttamisen jälkeen.

Toisin kuin useat perheväkivallan uhriksi joutuneet naiset, Anneli marssi heti seuraavana aamuna poliisilaitokselle. Kokenut poliisimies kuunteli Annelin tarinaa tunnin. Hän neuvoi Annelia pakkaamaan tavaransa ja lähtemään heti. Tällaiset tyypit kyllä tiedetään.

Anneli ei kuitenkaan noudattanut neuvoa.

- Jotenkin sitä vaan toivoi, että se olisi ollut poikkeustapaus.

Reilun vuoden verran Anneli katseli suhdetta. Mies räjähti kerran, pari kuukaudessa ja raivo yltyi väkivaltaan parin kuukauden välein. Sairaala, poliisilaitos ja turvakoti tulivat tutuiksi.

- Aina kohtauksen alkaessa hänen silmänsä muuttuivat mustiksi ja lasimaisiksi. Ikään kuin hän olisi katsonut jonnekin muualle eikä olisi läsnä. Hän oli täysin tunteeton. Seuraavana päivänä hän kiisti kaiken.

Mies pahoinpiteli Annelin aina kotona. Hän ei koskaan vahingoittanut Annelin kasvoja.

Suhteen loppupuolella Anneli kävi pyytämässä naapureita soittamaan poliisin, jos he kuulevat hänen huutavan apua.

- Eivät he ikinä poliisille soittaneet, eivät muka kuulleet mitään. Pelkäsivät kai itsekin.

Rentoutuminen alkoi olla Annelille mahdotonta. Koko ajan sai pelätä seuraavaa kohtausta. Terävät keittiöveitset oli piilotettava miehen käsien ulottuvilta.

Lopulta Annelin työkaveri sai hänet vakuuttumaan siitä, että jotakin oli jo korkea aika tehdä.

Annelille järjestyi ilmaiseksi vapaana oleva työpaikan vuokra-asunto. Sinne Anneli alkoi vaivihkaa viedä sellaisia tavaroitaan, joiden puuttumista mies ei huomannut. Samalla Anneli alkoi valmistella muuttoa takaisin kotiseudulleen Lappeenrantaan.

- Olin siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että minulla oli omat tulot ja lapset olivat jo aikuisia.

Sopiva tilaisuus lopulliselle muutolle tuli, kun mies lähti parin päivän mittaiselle työmatkalle.

Vielä kymmenen vuoden jälkeen muistot nousevat toisinaan Annelin mieleen. Ahdistuksen laukaisee esimerkiksi väkivallasta kertovat uutiset, viimeksi uudenvuoden tapahtumat Espoon Sellossa.

Annelin kotiovessa on vartiointiliikkeen tarra. Osoite ja puhelinnumero ovat salaisia.

Miestä ei ikinä tuomittu pahoinpitelyistä.

- Minua auttanut poliisi sanoi pakoni jälkeen, ettei ehkä kannata provosoida häntä enempää.

Mies tietää missä Anneli asuu ja kävi ahdistelemassa tätä pian Annelin paon jälkeen. Nyt miestä ei ole näkynyt vuosikausiin.

Anneli on löytänyt apua kirjoittamisesta sekä parisuhdeväkivaltaa ja mustasukkaisuutta käsittelevän kirjallisuuden lukemisesta.

- Jälkeenpäin tajusin, että mieheni on ilmiselvä narsisti. Kaikki piirteet täsmäävät.

Anneli on tutustunut muihin narsismin uhreihin. Anneli uskoo, että hänen kanssaan saman kohtalon kokeneita naisia on paljon enemmän kuin arvellaan.

- Suhteeseen jääminen olisi todennäköisesti maksanut henkeni. Olin kuitenkin rohkea ja lähdin ajoissa. Toivon sydämestäni, että kohtalotoverini uskaltavat tehdä saman ajoissa.