Puoli vuosisataa palvelun iloa

13.12.2009 4:03

Anita Kolhosella on vastaansanomaton kokemus maaseudun kaupanpidosta. Silti hänelläkään ei ole selkeää ratkaisua palvelujen tulevaisuuteen. ESA VILENIUS

Vuoden vaihteessa lakkaavat Ylämaan kunta ja Tmi Kalle Kolhonen. Kunnalla ja Kolhosen kaupalla, aiemmin Tmi Oiva Kolhosella, on suunnilleen yhtä pitkä historia.

Tämän jälkeen Ylämaalla on vain yksi päivittäistavarakauppa, ketjumarket.

Kalle Kolhonen kuoli viime vuoden elokuussa. Hän teki työtä kaupassa niin kauan kuin sairaudeltaan suinkin jaksoi. Anita Kolhonen luopui päivittäistavarakaupasta, mutta ajatteli jatkaa rautakaupan ja huoltamon kanssa. Lopettamispäätös on kypsynyt syksyn mittaan. Se on suurelta osin elämäntavasta luopumista.

Anita Kolhonen tuli kauppaan töihin vuonna 1958, silloin hän oli 18-vuotias.

Tuohon aikaan Ylämaan kirkolla oli kaksi kauppaa ja niiden lisäksi viisi-kuusi kauppaa kylillä.

Kolhoset tekivät töitä aamusta iltaan. Anita Kolhonen tuntee melkein koko pitäjän väen. Heidän elämänvaiheensakin tulivat tutuiksi.

- Joitakin nuorempia ihmisiä en enää tunne.

Anita Kolhonen suunnittelee nyt kolmatta elämäänsä. Vuosikymmenet kaupan tiskin takana olivat ilo, mutta nyt voisi antaa aikaa itselleenkin.

PALVELU mitä kummallisimpiin asioihin ja yhteyksiin kytkettynä on nykypäivän kaupanteon ja markkinoinnin sanamagiaa.

Anita Kolhoselle palvelu on perin luonnollinen asia, elämänmuoto, kuten hän sanoo.

- Se lähtee ihmisestä itsestään. Ei se ole vaikeaa. Kysymys on siitä, että antaa omaa itseään.

Maata viljelevillä ja taloja rakentavilla ylämaalaisilla oli kaikenlaisia tavaran tarpeita. Kolhoset pyrkivät toteuttamaan niitä mahdollisuuksiensa mukaan. Mitä varastossa ei ollut sitä tilattiin ja tarvittaessa toimitettiin asiakkaalle kotiin.

Yksi kaupanteon perusedellytyksistä oli tavaran osaava hankkiminen ja mahdollisuus kuljettaa. Kauppiaat hakivat tavaraa muun muussa hevosreellä Pulsan asemalta.

Kauppa jousti sekatavarakaupasta ajan mittaan kahvilaksi, rauta- ja maatalouskaupaksi, matkahuolloksi, asiamiespostiksi, autokorjaamoksi, moottorisahakaupaksi ja bensa-asemaksi. Pojan, Harri Kolhosen kuljetusliike tuki kaupantekoa.

Ensimmäinen myymäläauto hankittiin vuonna 1959. Se oli neuvostoliittolainen GAZ-kuorma-auto, jonka lavalle rakennettiin myymälä. Myymäläautoa hoiti pitkään Leo Kiero. Sama mies huolehti myöhemmin Kolhosen kaupan lihatiskistä.

Kolhoselta toimitettiin vaikka valmista karjalanpaistia juhliin.

- Anoppini oli varsinainen tuhattaituri, hän muun muassa verhosi ruumisarkkuja ja teki itse limonadia.

ASIAKKAAT ratkaisevat kaupan kohtalon. Kolhosella kävivät monet asiakkaat syrjäkyliltä aina viime kesään asti. Taksi toi kirkolle asioimaan.

Kalle Kolhosen asiantuntemus ja tarkat sisäänostot pitivät huolen, että rautakaupan valikoima oli kokoisekseen suorastaan erinomaisen käyttökelpoinen. Ja tilaamalla sai Ylämaalle mitä tahansa.

Ylämaalle on käynyt kuten niin monille maalaiskunnille. Anita Kolhonen pelkää jopa Ylämaan kirkonkylän vielä näivettyvän. Nyt sen palveluvarustus on vielä kokoisekseen hyvä: siellä on muun muassa pankki, apteekki, parturi, terveyspalvelut ja hyvätasoinen ruokabaari.

Aikoinaan nuoret muuttivat pois työn perässä. Kylille tuli lisää omia autoja, joilla voi asioida Lappeenrannassa. Mutta samalla maaseudun asukkaista tuli omasta autosta riippuvaisia.

Maaseutukaupan olemassaolon edellytyksiin herättiin hitaasti.

Anita Kolhosen mukaan ihmiset haluavat laajaa valikoimaa, mutta ostavat kuitenkin samoja tuttuja tuotteita. Tavaranpaljous viehättää, vaikka sitä ei itse tarvitsisikaan. Laaja valikoima merkitsee pienelle kaupalle sitoutuvaa pääomaa ja kasvavaa riskiä.

Yksi tekijä maaseudun palveluiden näivettymisessä taitaa olla asennepuolella. Kauppias ei voi säästellä työnteossa eikä hän voi olla kovin lomaintoinenkaan.

- En varmaan ole koskaan tavannut ahkerampaa ihmistä, Anita Kolhonen muistelee miestään Kallea.