Wingo haluaa lentää Lappeenrannasta Pietariin

23.1.2010 4:00
Helsingin-lennot ovat yhtiön mukaan käynnistyneet hyvin.
Turkulaisen Wingon lentokone lentää nyt toista viikkoa Lappeenrannasta Helsinkiin. Kuvaaja: Seppo Rautiovaara

EEVA SEDERHOLM

LAPPEENRANTA. Lentojärjestäjä Wingo voisi aloittaa lennot Lappeenrannasta Pietariin vaikka heti. Toimitusjohtaja Holger Holmin mukaan kaupalliset perusteet ovat hyvät.

Ainut este on mittava byrokratia, joka Venäjälle suuntautuvaan liiketoimintaan liittyy. Yhtiön hallitus haluaa kaikkien lupa-asioiden olevan varmasti kunnossa, jotta toimintaan ei tule ylimääräisiä kiemuroita.

- Tämä on viranomaisista kiinni. Tarvitaan selvä poliittinen tahto, Holm sanoo.

LAPPEENRANNAN ja Helsingin välisten lentojen myynti on lähtenyt Holmin mukaan hyvin käyntiin, vaikka hän ei kerro tarkkoja käyttöasteita. Yhtiö hoitaa reittiä nyt toista viikkoa.

- Yhtenä päivänä tällä viikolla kone oli aivan täysi. Ilmeisesti tieto lentovuoroista leviää, Holm sanoo.

Yhtiön käyttämä kone on 19-paikkainen. Lappeenrannasta sillä on päivittäin yhdestä kolmeen lentoa suuntaansa.

KANNATTAVUUSLASKELMIEN tekeminen on tässä vaiheessa vielä liian aikaista. Holm arvelee yhtiön saavan tulevaisuuden suunnitelmiaan selkeytymään hiihtolomaan mennessä.

Päätöksiä pitää tehdä lentovuorojen määrästä ja siitä, hoitaako yhtiö Fly Lappeenrannan lennot myös ensi vuonna. Toistaiseksi yhtiö on sitoutunut lentämään reittiä kuluvan vuoden ajan.

Taustalla Tapparaa ja yksi miljardööri


Virtuaalilentoyhtiö Wingon nykyinen kotipaikka on Turku.
Sillä ei ole omaa kalustoa eikä miehistöä, vaan se käyttää
operaattorinaan puolalaista Jet Air -yhtiötä.
Yhtiö perustettiin vuonna 2007.
Lappeenrannan lisäksi se operoi Turku-Tampere-Oulu-reitillä.
Omitus on suomalais-ruotsalainen. Yhtiöön on sijoittanut muun muassa Suomen rikkaimpana pidetty Poju Zabludowicz.
Toimitusjohtajana aloitti viime vuonna Holger Holm. Entinen
toimitusjohtaja oli jääkiekkoseura Tapparassakin toiminut Ronald Grönlund.