The Switch lomauttaa alle kymmenen

20.1.2010 4:00
Ketään noin 60 työntekijästä Lappeenrannassa ei irtisanota.
The Switchin uudet toimitilat Lappeenrannan Selkäharjussa otettiin käyttöön viime kesänä. Kuvaaja: Pekka Hölkki

OUTI SALOVAARA

LAPPEENRANTA. Etenkin tuulivoimateollisuutta palveleva The Switch lomauttaa Lappeenrannassa vajaat kymmenen ihmistä.

The Switch Drive Systems Oy:n Lappeenrannan-yksikön tammikuun alussa alkaneet yt-neuvottelut päättyivät maanantaina. Yt-menettely käynnistettiin tuotannon sopeuttamiseksi heikentyneeseen markkinatilanteeseen.

Henkilöstövaikutukset saatiin vähäisiksi työtehtävien uudelleenjärjestelyillä sekä ulkopuolisen työvoiman vähentämisellä.

Lomautukset toteutetaan määräaikaisina lomautuksina vuoden 2010 aikana. Ketään ei irtisanota, kertoo yksikönjohtaja Jukka Rantanen tiedotteessaan.

The Switchin Lappeenrannan tehtaassa on noin 60 työntekijää, joista kymmenkunta on asentajia ja loput toimihenkilöitä.

Yhtiöllä on uudet toimitilat Lappeenrannan Selkäharjussa. Toimitilat rakensi kaupunkiyhtiö Lappeenrannan Yritystila Oy.

The Switch valmistaa Lappeenrannassa kestomagneettigeneraattoreita ja tehonmuokkaimia etupäässä tuulivoimateollisuuden tarpeisiin.