Taantuma kasvatti Imatran kehitysyhtiön asiakasmäärää

14.1.2010 4:00
Yhtiö panostaa lisää matkailuelinkeinon edistämiseen.

MATTI VEIJALAINEN

IMATRA. Taantuma tuntuu Imatran seudun kehitysyhtiössä asiakasmäärän kasvuna. Viime vuonna yhtiön rekisteriin merkittiin 170 uutta asiakasta.

Edellisvuoden uusien avunkysyjien määrä ylitettiin yrityspalvelujohtaja Ismo Pölläsen mukaan jo kesällä teollisuudesta saneerattujen ihmisten tultua kysymään neuvoja oman yrityksen perustamiseen. Uusia lähinnä yhden hengen yrityksiä kehitysyhtiön pakeilla käyneet ihmiset perustivat viime vuonna 60 kappaletta.

PERUSPALVELUISTAAN kehitysyhtiö sai uusimmassa asiakastutkimuksessaan hyvät arvostelut. Yhtiön tunnettuus on parantunut, ja puolet asiakkaista kertoi, että he eivät olisi kyenneet ratkaisemaan ongelmaansa ilman yhtiön tukea. Pölläsen mukaan tutkimusyhtiö Innolinkin tekemä tutkimus osoittaa, että kehitysyhtiö on valinnut oikean tien keskityttyään peruspalvelun vahvistamiseen.

Toimitusjohtaja Aki Keskisen mukaan yhtiön suurin haaste on yrittää vaikuttaa oikaisevasti Imatran seudun laskevaan työpaikkakehitykseen. Teollisuus ja sen alihankkijat työllistävät entistä vähemmän ja palvelut enemmän.

ERITYISESTI matkailuelinkeinon asiantuntemuksensa vankistamiseen kehitysyhtiö aikoo Keskisen mukaan panostaa oman henkilöstön toimenkuvia tarkistamalla sekä talon ulkopuolista osaamista lisää hyödyntämällä. Matkailun ohjelmapalvelujen valmiin tarjonnan on Keskisen mukaan syytä olla hyvä siinä vaiheessa, kun Saimaan rannan uudet matkailutuotteet tosissaan iskevät markkinoille.

KEHITYSYHTIÖN rekisterissä on 800 yritysasiakasta. Imatran ulkopuolelta yhtiön muista osakaskunnista asiakkaista tulee 30 prosenttia.

Käytännössä kehitysyhtiön työ myös kansainvälistyy. Yhä useammin yhtiön ovesta käy Keskisen mukaan venäläisyrittäjä, jonka intressi on ryhtyä tuottamaan paikallisesti palveluja alueella asioiville venäläisille.