Rauhan lomahuoneistoista jo yli 40 myyty tai varattu

9.1.2010 4:00
Ostajat ovat lähinnä Pietarin suunnalta ja pääkaupunkiseudulta. Tänä vuonna Miriensis aikoo rakennuttaa 60 uutta huoneistoa.
Kova talvi teettää ylimääräistä työtä Saimaa Gardensin alueen rakentajille. Työt ovat parhaillaan käynnissä 16:n uuden huoneiston osalta. Kuvaaja: TUULI TRUHPONEN

OUTI SALOVAARA

LAPPEENRANTA. Saimaa Gardens -lomakeskuksen rakentaminen ja loma-asuntokauppa Joutsenon Rauhan alueella jatkuvat vilkkaina talouslamasta huolimatta.

Alueen kehittämisestä vastaavan Miriensis-yhtiön projektipäällikkö Jari Mutikainen sanoo, että yhtiön rakennuttamista 30:sta valmiista lomahuoneistosta ainoastaan kaksi on myymättä.

Keskellä pyryä ja pakkasta on parhaillaan rakenteilla 16 uutta Miriensis-yhtiön rakennuttamaa lomahuoneistoa.

- Myös kaikki rakenteilla olevat huoneistot ovat ennakkovarattuja, Mutikainen sanoo.

- Olemme ihan tyytyväisiä, koska vaikeasta taloustilanteesta huolimatta kauppa on käynyt suhteellisen ripeästi.

Mutikaisen mukaan lomahuoneistojen rakentaminen tapahtuu ennakkotilausten perusteella. Näin ei pääse syntymään tyhjän panttina olevien huoneistojen reserviä.

Tänä vuonna Miriensiksen tavoitteena on rakentaa 60 uutta huoneistoa jo valmistuneiden 30:n lisäksi.

Asunnot ovat tehneet kauppansa melko kovista hinnoista huolimatta. Esimerkiksi toinen myymättömistä huoneistoista, 139-neliöinen, maksaa noin 400 000 euroa.

Mutikaisen mukaan hinta määräytyy pitkälti varustelun ja laatutason mukaan. Edullisin huoneisto on maksanut 200 000 euroa ja kallein 1,2 miljoonaa.

Kooltaan huoneistot ovat 73-236-neliöisiä.

Lomahuoneistojen ostajat ovat pääosin Pietarin alueelta ja Helsingin tienoilta.

Tarkkaa suomalaisten ja venäläisten ostajien suhdetta Mutikainen ei osaa sanoa, sillä monet venäläiset tekevät lomaosakekaupan Suomessa toimivan yrityksensä nimiin.

- Tällä hetkellä kysyntä Pietarin suunnalta on suurempaa kuin Helsingin suunnasta, arvioi Mutikainen kuitenkin.

Ostajien joukossa on Mutikaisen mukaan sekä puhtaasti sijoitusmielessä asunnon ostavia että keskiluokkaa, joka hankkii asunnon sekä omaan käyttöön että vuokrattavaksi.

Ostajalla on mahdollisuus antaa ostamansa osake vuokralle niiksi ajoiksi, kun ei itse ole paikalla. Suurin osa ostajista onkin käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväksi.

Lomahuoneistot ovat kiinteistöosakeyhtiömuotoisia, joten loman viettoon tulevan ei tarvitse ryhtyä ensitöikseen lumen luontiin.

Yhtiövastike kattaa kiinteistönhuoltotyöt, jotka kaksi Saimaa Gardensin alueella toimivaa kiinteistönhuoltoyhtiötä hoitaa.

Lappeenrannan uudet reittilennot tuovat Mutikaisen mukaan uusia mahdollisuuksia myös Saimaa Gardensille.

Tammikuun puolivälissä Etelä-Karjalaan tulee vierailulle matkatoimistoalan ihmisiä Saksasta ja Benelux-maista, joille kerrotaan maakunnan tarjonnasta matkailulle.

Myös Miriensis-yhtiö aikoo käyttää tilaisuuden hyväkseen markkinoidakseen Rauhaa keskieurooppalaisille turisteille, jotka nyt pääsevät helposti paikalle myös lentäen.

Uuden vuoden tienoilla Rauhan huoneistossa on ollut etenkin venäläisiä turisteja lomanvietossa, joka jatkuu tämän viikon lopulle.

Miriensis-yhtiön ohella Holiday Club Resorts, HCR, on rakentanut alueelle kaksi omaa mallitaloaan. 107- ja 116-neliöiset talot ovat vielä kaupan 400 000-500 000 euron hinnalla.

HCR:n yritysmyynnin johtaja Kimmo Hellgren sanoo, että yhtiöllä on runsaasti tilaa ja rakennusoikeutta Saimaa Gardensin alueella.

Yhtiö ei ole kuitenkaan vielä tehnyt päätöstä jatkorakentamisesta.

Hellgrenin mukaan vielä ei myöskään ole päätöstä siitä, kuinka paljon HCR rakentaa viikko-osaketyyppisiä huoneistoja ja kuinka paljon kokonaan ostajan omistukseen tulevia huoneistoja.

Seuraavien 7-10 vuoden aikana Saimaa Gardensin yli 300 hehtaarin alueelle on tarkoitus rakentaa kaikkiaan 600 pientalotyyppistä lomahuoneistoa.