Niinistö ja Haavisto ovat verkon valtiaat

6.1.2012 16:43 | Päivitetty: 11.1.2012 16:45

Kyösti Suolanen

Presidentinvaalien gallup-ykkönen Sauli Niinistö on kärjessä myös sosiaalisessa mediassa. Niinistöllä on Facebookissa muutama tuhat fania enemmän kuin niskaan hengittävällä Pekka Haavistolla.

Paavo Arhinmäen kolmostila netissä surfaajien keskuudessa on myös selvä. Hän jää selkeästi johtokaksikosta sekä Facebookissa että Twitterissä. Arhinmäki on kuitenkin selvästi perässä rämpivää viisikkoa edellä.

Kampanjatoimistot virittävät parhaillaan verkkoon vipinää kaikin käytettävissä olevin voimin. Esimerkiksi ahkera Twitterin käyttäjä Eva Biaudet saa apua noin kymmenen hengen talkootiimiltä, kertoo lehdistöpäällikkö Maria Swanljung.

Haaviston kampanjapäällikön Riikka Kämpin mukaan verkkoon tehtiin jouluun saakka materiaalia muutaman henkilön voimin.

— Nyt olemme kasvattaneet porukkaa 5—7 hengellä. Keskitymme ennen vaaleja sosiaalisen median ylläpitoon, sillä on erittäin tärkeä rooli, Kämppi uskoo.

Timo Soinin kampanjapäällikkö Jukka Jusula on tyystin toista mieltä.

— Me emme tee työtä Facebookissa. On harhakäsitys, että siellä olisi äänestäjiä. Päätös tehdään vaaliuurnilla, Jusula sanoo.

Kampanjapäällikkö Esko Ranto kertoo, että Paavo Lipposen osallistumista verkossa vauhdittaa huomattava vapaaehtoisten joukko.

— Aika pieni osa ihmisistä tekee äänestyspäätöksen sosiaalisen median perusteella. Kalastelemme verkolla liikkuvia äänestäjiä, Esko Ranto kertoo.

Niinistön kampanjassa verkossa tehtävä viestintä on yksi viestintäkeino muiden joukossa. Materiaalia verkkoon tuottavat ehdokkaan ohella niin kampanjassa mukana olevat ihmiset kuin tukijatkin.

— Se on luonnollinen osa muuta viestintää. Emme erottele sitä muista kanavista. Sitä kautta saamme lisää tietoa siitä, mitä ihmiset ajattelevat ehdokkaasta, kampanjatoimistosta kerrotaan.

Maksettua mainontaa nettiin on tähän mennessä käytetty hyvin vähän. Arhinmäen kampanjan vetäjä Sirpa Puhakka sanoo, että kampanjaa on vedetty sosiaalisen median luonteen mukaisesti.

— Olemme tutkineet myös mainostamista verkossa, mutta ongelmana on löytää oikea foorumi, Puhakka arvioi.

Kampanjapäällikkö Asmo Maanselkä kertoo, että Sari Essayahin mainosbudjetista ei heru rahaa mainostamiseen verkossa.

Maanselän mielestä presidentinvaaleista keskustellaan tuntuvasti konservatiivisemmin kuin eduskuntavaaleista keväällä.

— Eduskuntavaalit olivat enemmän esillä muun muassa A-studion homoillan jälkeen, Maanselkä toteaa.

Paavo Väyrynen urakoi vaalikentällä, mutta vaaliavustaja Petri Neittaanmäki pitää myös sosiaalista mediaa välttämättömänä.

— Ilman sitä ei voi olla. Verkko antaa myös arvokasta tietoa meille.