Käsittelemätöntä jätevettä valui Pien-Saimaaseen

14.8.2009 4:00 | Päivitetty: 14.8.2009 9:31
Fosforipurkaus vaikutti Pien-Saimaan sinilevien nopeaan runsastumiseen.

HANNA KUUSISTO

LAPPEENRANTA. Pien-Saimaaseen valui runsaasti käsittelemätöntä jätevettä elokuun alun rankkasateen seurauksena. Yhdyskuntajätevettä purkautui Pien-Saimaaseen hulevesiviemäreiden kautta.

Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen limnologi Marja Kauppi kertoo, että vastaavaa on tapahtunut vuosittain. Vasta nyt ensimmäistä kertaa pystyttiin todentamaan fosforipitoisuudet hulevesistä.

- Lähdin ottamaan näytteitä puoli tuntia rankkasateen jälkeen kuudesta hulevesiojasta. Yksi niistä on Huhtiniemen pumppaamon alapuolella, missä lillui rantakasvillisuuden seassa vessapapereitakin.

Kauppi otti näytteitä myös Sammonlahden ja Skinnarilan hulevesiojista.

Kaupin tekemien mittausten mukaan hulevesien fosforipitoisuudet hyvin korkeita. Ne vastasivat Toikansuolta lähtevän jäteveden fosforipitoisuuksia ja lähentelivät pahimmillaan käsittelemättömän jäteveden fosforipitoisuuksia.

Ojien kautta Pien-Saimaaseen purkautuneen veden suolistobakteeripitoisuudet olivat hyvin korkeita.

- Ongelma on mielestäni Lappeenrannan kaupungin viemäriverkoston rakenteessa. Sadevesi pääsee viemäriverkostoon ja sekoittuu jäteveteen. Asia pitäisi vihdoinkin selvittää tarkemmin.

Jätevesistä peräisin oleva fosfori vaikutti Pien-Saimaan sinilevien nopeaan runsastumiseen yhdessä lämpimän sään kanssa. Viikonlopun aikana sinilevää havaittiin eri puolilla Pien-Saimaata.

- Huhtiniemen alue oli viime viikonloppuna aivan vihreänä levästä.

Perjantaina (7.8.) levää havaittiin lauttoina Ruohosaaren luoteispuolella. Myös Syväveteisenselän pohjoispuolelle, Kypäräsaaren etelärantaan, ajelehti sinilevää viime viikonloppuna.

Sunnuntaina Riutanselän kaakkoisosassa Salastinsaarten välissä havaittiin levähippuja, jotka tyynessä salmessa nousivat pintaan. Levää on ollut raitoina veden pinnalla myös Huhtiniemen uimarannalla ja veteraanirannassa.

Maanantaina vesilaitoksen rannassa oli vähän sinilevää.

- Sinilevät ovat tällä viikolla sekoittuneet, niitä ei ole enää niin paljon, Kauppi kiteyttää.

SINILEVÄHAVAINNOT MUUALLA


Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen vakiohavaintopaikoilla sinilevää on ollut runsaasti Sääksjärven Tuulispään uimarannalla Iitissä, Kivijärven Kuuksenenselällä Lemillä sekä Simpelejärvellä.
Levää on havaittu myös Luumäen Kivijärven Haurasenselällä. Lisäksi sinilevää on havaittu ohuena raitana rannassa Simpelejärven Tarvaslahdella.
Ilmoituksia runsaasta sinilevästä on tullut myös Arrajärven eteläpuolella sijaitsevalta Iitin Kotojärveltä sekä Kouvolan Enäjärven Kotoselän uimarannalta. Valtalajeina Kotoselän rannalla on Anabaena-sinileviä, jotka voivat olla myrkyllisiä.
Harjulinnan rannalla Parikkalassa on havaittu vähäiseksi luokiteltuja esiintymiä.
Merialueella sinilevää on havaittu vihreinä hippusina rannikolla sekä ulompana Haapasaaren havaintopisteellä.