Melkein kolmen viikon keittelyt ovat nyt ohi: Sorosenniemen vettä voi taas käyttää normaalisti

13.9.2017 14:11
Kuva: Anssi kemppinen
Vettä saa nyt käyttää normaalisti myös Sorosenniemen alueella.
Vettä saa nyt käyttää normaalisti myös Sorosenniemen alueella.

Verkostovettä ei tarvitse enää keittää Taavetin Sorosenniemen alueella.

Perjantaina 8. syyskuuta ja maanantaina 11. syyskuuta otettujen näytteiden perusteella verkostovesi täytti talousvedelle annetut laatuvaatimukset.

Näytteissä todettiin edelleen yksittäisiä kolimuotoisia bakteereja, mutta näiden esiintyminen ei viittaa enää terveysvaaran mahdollisuuteen.
Kun näytteitä on otettu kaksi kertaa peräkkäin, ei niistä yhdessäkään ole enää todettu enterokokki-bakteereita.
Missään otetuissa näytteissä ei ole todettu ulosteperäistä saastumista osoittavaa Escherichia coli -bakteeria.

Vettä voi käyttää normaalisti koko Taavetin keskustaajaman alueella.
Sorosenniemessä jatketaan kuitenkin verkoston huuhtelua, jotta sen puhdistuminen varmistuu.

Taavetin keskustaajaman alueelle asetettiin verkostoveden keittokehotus perjantaina 25. elokuuta.
Silloin Luumäen keskustaajaman alueelta pari päivää aiemmin otetuista verkostovesinäytteistä todettiin kolimuotoisia bakteereja ja enterokokki -bakteereita.

Piia Kaskinen