Sateinen sää ei saanut suuta mutruun Naisten Vuoksessa — Ketterän pelaajat yllättivät tapahtuman järjestäjät alkujumpassa

26.8.2017 16:33
Kuva: Sanni Oravuo
Tuula Pihlajaniemi sekä Pirjo ja Minea Leva lähtivät Naisten Vuoksen matkalle Vuoksen suoralle iloisin mielin.
Tuula Pihlajaniemi sekä Pirjo ja Minea Leva lähtivät Naisten Vuoksen matkalle Vuoksen suoralle iloisin mielin.

Sade ei latistanut tunnelmaa lauantaina 30. kerran järjestetyssä Naisten Vuoksi -liikuntatapahtumassa. Ilmoittautuneiden määrä kipusi lähelle 450:ttä ja kaikki olivat mukana hymyssä suin.

— Epävakainen sää varmasti vähensi osanottoa jonkin verran, mutta muuten tapahtuma onnistui hyvin. Väki oli hyväntuulisen näköistä ja palaute on ollut positiivista, Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilun aluejohtaja Reijo Rinkinen kertoi.

— Yksi ensikertalainen ryhmä, lappeenrantalainen työpaikkaporukka, sanoi tuossa, että tulevat ensi vuonna paljon isommalla porukalla.

Tapahtuman pääosassa on Vuoksea kiertävä 7,4 kilometrin lenkki, mutta ennen sitä osanottajien oli mahdollista lämmitellä jumppaamalla.

Uutuutena tänä vuonna mukana oli myös sup-lautailu, jossa surffilautaa muistuttavalla välineellä melotaan seisten. Suppailua uskaltautui koleassa säässä kokeilemaan noin 15 henkeä.

— Suppailua ei ole ollut aikaisemmin. Halusimme sillä tuoda Vuoksea esille, Rinkinen sanoi.

— Erilaisia jumppia on ollut, ja ne ovat vetäneet yllättävän hyvin. Nytkin siellä oli lähes sata naista jumpissa kaiken kaikkiaan.

Jumppatuokion alussa järjestäjätkin yllättyivät joukosta, joka hyppäsi lavalle näyttämään mallia.

— Ketterän edustusjoukkueen kavereita tuli puolenkymmentä ja he halusivat vetää alkujumpan. Siitä me järjestäjät emme tienneet mitään, Rinkinen hymyili.

Joonas Laine