Pesä Ysit päätti kauden voittoon, vahvat otteet alemmassa jatkosarjassa eivät riittäneet pudotuspelipaikkaan

12.8.2017 19:44
Kuva: Kai Skyttä
Ville Lantalle Lappajärvi-ottelu oli toistaiseksi viimeinen Pesä Ysien pelinjohtajana. Ensi kaudella viuhkamiehenä aloittaa kouvolalainen Juho Kaikko.
Ville Lantalle Lappajärvi-ottelu oli toistaiseksi viimeinen Pesä Ysien pelinjohtajana. Ensi kaudella viuhkamiehenä aloittaa kouvolalainen Juho Kaikko.

Lappeenrannan Pesä Ysit hemmotteli kotiyleisöään täydellä pistepotilla kauden viimeisessä ottelussaan.

Naisten superpesiksessä viimeiseksi jäänyt Lappajärven Veikot kaatui Vanhalla kentällä jaksoin 3—1 ja 4—1.

Yseille täysi kolmen pisteen potti oli kesän seitsemäs ja viides alemmassa jatkosarjassa, jossa sijoitus on toinen. Superpesiksessä Ysit sijoittuu yhdeksänneksi.

Runkosarjassa kompastellut Ysit aloitti jatkosarjan vahvasti. Kolmesta ensimmäisestä ottelustaan lappeenrantalaiset rohmusivat täydet pisteet, mutta edellisessä kotiottelussa tullut tappio Seinäjoelle romahdutti haaveet viimeisestä pudotuspelipaikasta.

Puolivälieriin alemmasta jatkosarjasta yltää Seinäjoki. Kajaanin Pallokerho jää ysittärien taakse kymmenenneksi, kävi sunnuntaina pelattavassa päätöskierroksen toisessa ottelussa Seinäjoen ja Kajaanin välillä miten tahansa.

Ysien ykköspalkittu Lappajärveä vastaan oli lukkari Noora Patrikainen. Sisäpelissä Patrikaisen kumautti kunnarin tyhjään kenttään. Jokeri Anna Hellsten onnistui kotiutuksissa kahdesti ja teki muutenkin mailanvarressa täydellistä jälkeä.

Juttua muokattu 20.51: poistettu maininta Lappajärven joutumisesta karsintaan. Karsintaa ei järjestetä, koska ykköspesiksessä karsijan paikalle päätyivät Porin ja Rauman kakkosjoukkueet. Uutena joukkueena naisten superpesikseen nousi Hyvinkään Tahko.

Kalle Sipiläinen