Kolumni

Kolumni: SaiPan säästöliekki ei pilannut taloudellista tulosta

12.8.2017 15:03

SaiPa teki sen, mikä on jokaisen yrityksen tavoitteena eli positiivisen tuloksen. SaiPan kuusi edelliskautta ovat olleet kiekkoseurana taloudellinen menestystarina vailla vertaa: yhteensä 2,6 miljoonaa euroa plussaa.

Joukkueessa oli riittävän tasokasta myytävää.

Aikaisemmat hyvät tulokset johtuivat tiukasta kuluseurannasta, tehokkaasta myynnistä ja riittävän hyvästä menestyksestä kaukalossa.

Viime kausi oli erilainen ja muistutti upposukellusta 2010—2011, jolloin SaiPa kirjasi 900 000 euroa tappiota, eikä urheilullista menestystä tullut. Ei tullut nytkään, mutta se pystyttiin paikkaamaan, koska joukkueessa oli riittävän tasokasta myytävää ja kulukuuri raju.

Liiga-SaiPa ei tilinpäätöstään julkistanut, ainoastaan avainluvut, mutta liikevaihdosta voisi tulkita, että viime kauden myynti sakkasi jo keväällä ja kesällä, ja säästöliekki käännettiin päälle hyvissä ajoin ennen uuden kauden alkua.

Kierre oli valmis, kun pelaajista tingittiin, eivätkä ykköskorin hankinnatkaan olleet täysosumia. Kuvaan astui myös epäonni, sillä avainpelaajien loukkaantumisia oli paljon. Joukkue ja sen johto itse tietävät, kuinka paljon se oli seurausta harjoittelusta.

Lopputuloksena oli se, että SaiPa oli sarjan viimeinen.

Toimitusjohtaja Marko Ek kiistää tulkinnan aikaisesta jarrutuksesta. Hänen mukaansa siirtorajalle saakka, eli helmikuuhun joukkueen nousuun uskottiin. Lisätulojen hankinta pelaajia vuokraamalla, ja kovin kulukuuri aloitettiin vasta siinä vaiheessa.

Kiekkoyhtiössä ainoa olennainen säästökohde ovat pelaajapalkkiot. Tyhjennysmyynti ei kannattajia ilahduta, mutta jos kaukalossa upotaan, ainoa järkevä ja tulevaisuuden turvaava liike on pelaajien myynti tai vuokraus siirtorajan lähestyessä.

Ottajia on, jos on myytävää, sillä joku aina himoitsee pokaalia.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan urheilutoimituksen esimies

Vesa Salminen