Kuukanniemen koulun on evakko ohi, kaikki vanhat tavarat jätettiin varmuuden vuoksi Lemin koulukeskukseen

10.8.2017 9:31
Kuva: Marleena Liikkanen
Kuukanniemen koulussa on luokat 1—6. Oppilaita on noin sata.
Kuukanniemen koulussa on luokat 1—6. Oppilaita on noin sata.

Lemin Kuukanniemen koululaiset pääsevät pitkästä aikaa kylän omaan kouluun. Koulut alkavat tänään.

Uusi koulu on valmistunut sisäilmaongelmaisen tilalle, ja kolmen vuoden evakko Lemin koulukeskuksessa päättyy. Opettajien kuuleman mukaan oppilaat odottavat jo uuteen kouluun pääsyä. Pyörä- tai kävelymatkan päässä oleva koulu helpottaa myös monen perheen arkea.

— Kuljetukset olivat stressitekijä monelle perheelle, toisen luokan opettaja Marjaliisa Isometsä kertoo.

Vaikka paluu omaan kouluun on odotettu, syyslukukausi tulee vaatimaan myös mielikuvitusta.

Pakollisimmat tavarat on saatu hankittua, mutta esimerkiksi musiikkiluokan kitarat ja teknisen työn luokan työkalut puuttuvat. Puuttuvat tavarat pyritään hankkimaan mahdollisimman pian, mutta osa mahtunee vasta vuoden 2018 budjettiin.

— Kuukanniemestä ei saanut aikoinaan viedä koulukeskukseen käytännössä mitään, ja nyt kolmen vuoden jälkeen sieltä ei saanut tuoda mitään tänne, viidennen luokan opettaja Hannu Pulli kertoo.

Koulukeskuksessa ei kunnan tietojen mukaan ole sisäilmaongelmia, mutta uuteen kouluun haluttiin kaikki varmuuden vuoksi uutena.

Ilona Pesu