SaiPan puolustaja Urho Vaakanainen loukkaantui nuorten maajoukkueturnauksessa Yhdysvalloissa

6.8.2017 15:43
Kuva: Marleena Liikkanen
Urho Vaakanainen siirtyi täksi kaudeksi SaiPan riveihin JYPistä.
Urho Vaakanainen siirtyi täksi kaudeksi SaiPan riveihin JYPistä.

SaiPaan täksi kaudeksi hankittu huippulupaus Urho Vaakanainen on loukkaantunut nuorten Leijonien ottelussa Yhdysvaltojen Plymouthissa harjoitusturnauksen isäntämaata vastaan.

NHL.comin toimittaja Adam Kimelman kertoi Twitter-tilillään sunnuntain vastaisena yönä, että Suomen valmennusjohdon mukaan Vaakanainen kärsii ylävartalovammasta.

SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksa on Boston Bruinsin varaaman puolustajan tapauksesta vähäsanainen, eikä halua sen suuremmin spekuloida ennen kuin asiasta saadaan tarkempaa tietoa.

— Totta kai isoon rooliin Vaakanaista on kaavailtu, mutta katsotaan nyt rauhassa kunnes saadaan faktat pöytään, että missä mennään, Tuomenoksa toteaa.

Vaakanaisen loukkaantumisesta Suomessa uutisoi ensimmäisenä kiekkosivusto leijonat.com.

Joonas Laine