Hevostalliyrittäjien isossa talossa on aina joku kylässä — Paljussa istuminen on pariskunnan kahdenkeskistä laatuaikaa

5.8.2017 10:35
Kuva: Kai Skyttä
Talvisin Olli Grönroos ja Minna Mättölä pääsevät halutessaan yhdessä reissuun.
Talvisin Olli Grönroos ja Minna Mättölä pääsevät halutessaan yhdessä reissuun.
Palju on pariskunnan suosikkipaikka. Siellä voi rentoutua vaikka keskellä yötä.
— Rakennukset ovat vähän kuin minun lapsiani. Olen rakennushullu, Minna Mättölä sanoo.
Kuistilla pidetään leirinavajaisia ja muita yhteisiä hetkiä.
Manu-kissa on perheen uusin tulokas.
Mökki on purettu Imatran Rajapatsaalta vuonna  2009 ja kasattu uudelleen Einolassa.
Valtter-hevonen.
Eläinrakas pariskunta ei raaski jättää eläimiä hoitajille kovin helposti.
Hevosia on kaikkialla sisälläkin.
Kultainennoutaja Nikke ja jackrusselinterrieri Tappi ovat parhaat kaverukset keskenään.
Einolan Eden on sauna-palju-yhdistelmän nimi.

Hehtaarin suuruinen pihapiiri Imatralla Viipurintien varressa on kuin pieni kylä. Koko ajan tapahtuu ja paljon: tallissa naiset satuloivat hevosia, kentällä kymmenisen lasta ratsastaa poneilla, varjoisassa aitauksessaan loikoilee kaksi koiraa.

Niistä pienempi, jackrussellinterrieri Tappi, tervehtii vieraita hyppien.

— Sisään vaan, kuuluu huuto kylän keskuksesta, keltaisesta hirsitalosta, joka on rakennettu ennen kuin Suomi itsenäistyi.

Kutsuja on kylän kuningatar, hevostalliyrittäjä Minna Mättölä.

Hän nousee olohuoneen pöydän äärestä, jossa on paperinivaska merkintöineen ja kynä.

Lennonjohtotorniksi Mättölä sitä nimittää.

Mättölän ja hänen eläkkeellä olevan aviomiehensä Olli Grönroosin pihapiirissä järjestetään kymmenen ratsastusleiriä joka kesä.

Päivärytmi on jämpti. Aamu alkaa siitä, kun Mättölä istahtaa lennonjohtotorniinsa olohuoneen sohvalle ja tarkistaa hevosten työlistan paksusta paperinivaskasta.

Leiriläiset tulevat taloon aamupalalle ennen yhdeksää, lounaalle yhdeltä, päivälliselle viideltä ja iltapalalle yhdeksältä.

— Ruokailut rytmittävät päivää, ja minun pitää olla aina paikalla. Paitsi jakamassa hevosia myös haistelemassa tilannetta. Ovatko kaikki tyytyväisiä, onko kaikki hyvin, Mättölä kuvailee.

Grönroosin aamurutiini on ruokkia kissat ja tehdä koirille juustovoileivät. Pihatöihin hän lähtee omaan tahtiinsa.

— Voileipien teko saa jatkua niin kauan, kunnes koirat alkavat kinuta kahvia. Sitä en anna, Grönroos nauraa.

Iso talo ja piha sallivat vieraat

Tilukset ovat leirien pitoon juuri sopivat.

Pihapiirissä on neljänsadan neliön suuruinen hirsitalo, kaksi isoa mökkiä, neljä nukkuma-aittaa, vanha vilja-aitta varastona, päätalli 33 karsinalla, toinen talli, hevoskaruselli, maneesi ja vanha saunamökki.

Aviopari ei ole kaksistaan kotona koskaan. Kesäisin heillä asuu 20—28 leiriläisen lisäksi leiriavustajia ja muita työntekijöitä, ja kokki käy töissä. Talvisinkin heillä häärii hevostenhoitajia ja ratsastustunneilla kävijöitä.

Sitten on kavereita, jotka tulevat aina lomillaan. Miehestään eronnut ystävätärkin on asunut vähän aikaa Einolassa.

— Oikein odotamme vieraita. Harmittaa aina, kun vieraat lähtevät, Mättölä sanoo.

Mättölä tottui jo lapsena kotona pyöriviin ihmisiin, sillä perheellä oli kauppapuutarha. Silti hän myöntää olevansa leiriviikon jälkeen ”aika puhki”.

— Sisäänpäinkääntyneempi tyyppi ei varmaan kestäisi tätä hälinää. Ollilta aina välillä tarkistan, että jaksaako hän varmasti. Itse kyllä jaksan, mutta samalla on pitänyt lasten ja puolisonkin jaksaa.

Mättölän kolme aikuista lasta edellisestä liitosta ovat muuttaneet omilleen vuosia sitten. Tallin töissä he kuitenkin auttavat. Tytär on ratsastuksenopettaja, ja pojat tekevät tietotekniikan töitä ja kirjanpitoa.

Ihanan talon omistajia oli vaikea löytää

Mättölä muutti taloon äitienpäivänä kolmekymmentä vuotta sitten silloisen aviomiehensä kanssa. Mättölä on alun perin kotoisin Kotkasta ja tutustui imatralaismieheensä politiikan kautta.

Mies kiinnostui muutamia vuosia tyhjillään olleesta hirsitalosta ajaessaan päivittäin sen ohi töihin läheiselle kaasuasemalle. Talon omistajia oli kuitenkin vaikea löytää.

Talvella 1916—1917 rakennetun talon alkuperäisasukkaat olivat kuolleet 1980-luvun puolivälissä, ja perikunta oli levällään Kanadassa sekä Imatralla ja muualla Suomessa.

— Oli iso homma, että saatiin omistajat kiinni ja ostettua talo, Mättölä muistelee.

Talon hirret oli tuotu Jääskestä, Vuoksen yläjuoksun varrelta.

Pariskunta kunnosti talon. Siinä olikin urakka.

— Tänne tuli vain yhden sulakkeen valosähkö. Vettä ei tullut todellakaan.

Vuonna 1999 Mättölä laajensi taloa vielä yli puolta suuremmaksi silloisen miehensä kanssa. Tuolloin rakennettiin lisää vessoja ja makuuhuone talon kauimmaiseen, rauhalliseen nurkkaan.

Lisätilalle oli tarvettakin, sillä perhe toimi joitakin vuosia sijaiskodin lomakotina, johon muutamat lapset tulivat asumaan sijaisperheen pitäessä lomaa.

Nykyäänkin remontointi on Mättölälle ja Grönroosille jokavuotista puuhaa.

— Viime keväänä teimme mökkeihin sisäkattoremontit, kun lapset olivat piirrelleet ja potkineet seiniä, Grönroos kertoo.

Hevostelu piti olla vain harrastus

Hevostalliyrittäjäksi Mättölä ryhtyi jo kesällä 1989, vahingossa. Tuolloin hän ajoi Saimaan Osuus-Auton linja-autoa ja haaveili liikenneopettajan ammatista.

— Alun perin hevoset piti olla vain harrastus, mutta yhtäkkiä niin moni kylän lapsi halusi tulla meille ratsastamaan, että ajauduin yrittäjähommaan.

Mättölä alkoi teettää tammoillaan varsoja ja ostaa lisää hevosia.

Haave liikenneopettajan työstä ei kuitenkaan jäänyt kokonaan. Vuosituhannen alussa Mättölä lähti ajamaan linja-autoa Helsinkiin. Samalla hän pyöritti yritystä etänä.

— Hain henkireikää ja pääsin tekemään nuoruuteni unelmatyötä. Olin maanantai-illasta perjantaiaamuun Helsingissä ja perehdytin uusia bussikuskeja.

Mättölä tutustui ajomestarina olevaan, paljasjalkaiseen stadilaiseen Olli Grönroosiin vuonna 2003. He alkoivat seurustella.

Viisi vuotta sitten Grönroos jäi eläkkeelle, ja Mättöläkin lopetti Helsingissä ajamisen.

Pariskunta asettui Imatralle, ja Mättölä sai keskittyä hevostalliyrittäjyyteen täysillä.

Tietokoneella ja paljussa vierekkäin

Nyt kodin työnjako menee siten, että Grönroos hoitaa pihahommat, kuten ratsastuskentän lanaamisen. Mättölän aika kuluu pitkälti yrittäjän asioiden hoitoon.

Isossa talossa kotitöihin tarvitaan apua.

— Siivoukset ja ruuanlaitot ulkoistetaan. Kesäisin joka viikko on joku kokki, ja siivousfirma käy kerran kuussa. Talviaikana, kun ei ole leirejä, käymme usein ulkona syömässä.

Tärkeä paikka on työhuone, jossa Mättölä ja Grönroos istuvat vierekkäin tietokoneilla. Minna tekee töitä, Olli pelaa pasianssia ja puhuu Skype-puheluita helsinkiläisten kavereidensa kanssa.

Laatuaikaa tarjoavat uusi sauna ja neljä vuotta sitten rakennettu palju.

— Viime yönä olimme paljussa vielä puolenyön aikoihin. Otamme ilon irti yhteisistä, pienistä jutuista, Mättölä sanoo.

Nyt vasta alkaa tuntua kesäiseltä, Mättölä huokaisee kävellessään hevosten aitauksen reunaa.

Haikeus iskee pian, kun kesän leirit loppuvat.

— Olen tosi työorientoitunut. Mietin, että mitä sitten joskus, kun en enää pidä leirejä. Tätä olen tehnyt koko aikuisikäni, kolmekymmentä vuotta.

Syksyltä aviopari odottaa yhtä ihanaa asiaa. Luksusta on, kun koko perhe — Minna, Olli, kaksi koiraa ja kolme kissaa — käpertyy sohvalle television ääreen köllöttelyiltaan.

— On jännä nähdä, mihin uusi kissanpentu Manu asettuu, Grönroos sanoo.

Jenni Hirvinen