Salama iski pihakoivuun ja eteni omakotitaloon sisälle Joutsenossa:  ”Kyllähän se vähän säikäytti”

18.7.2017 18:58
Lukijan kuvaSalamanisku kolhi noin puolen metrin paksuista pihakoivua Joutsenossa.
Salamanisku kolhi noin puolen metrin paksuista pihakoivua Joutsenossa.

Salama iski pihakoivuun ja eteni sähkölinjoja pitkin omakotitaloon sisälle Joutsenossa Penttiläntiellä tiistaina alkuillasta. Isku ei sytyttänyt tulipaloa, vaan ainoastaan rikkoi sähköjohtoja.

Päivystävän palomestarin Pasi Korpelan mukaan talon seinä oli hieman mustunut, ja pelastuslaitos kävi tarkistamassa tilanteen.

Talossa asuva nainen kertoo, että he olivat miehensä kanssa olleet kotona, kun kova jysäys keskeytti arkisen puuhastelun. Salama meni sisällä pistorasiasta toiseen ja siitä ulos.

— Mies oli käymässä nukkumaan ennen yövuoroa, kun yhtäkkiä kuului kova pamaus. Toisesta pistorasiasta lensi metallisiruja ja ne hajottivat muovilaatikon. Onneksi se laatikko oli edessä, asukas kertaa.

Jysähdys vanhassa hirsitalossa tuli yllättäen.

— Ei sää edes tuntunut kovin pahalta, hieman lähinnä sateli vettä. Kyllähän se vähän säikäytti. Nyt täällä on sähköpalon hajua joka paikassa, nainen kuvailee.

Korpela sanoo, että salamat voivat ajoittain tulla kilometrien päästäkin sähkölankoja pitkin.

Henri Pitkänen