Kultsulle piste Kouvolasta, uudet vahvistukset heti avauskokoonpanossa

15.7.2017 19:50
Kuva: Jussi Lopperi
Kultsu FC:n uusi puolustaja Artem Kulesha on pelannut muun muassa Dinamo St. Petersburgissa Venäjän toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Kultsu FC:n uusi puolustaja Artem Kulesha on pelannut muun muassa Dinamo St. Petersburgissa Venäjän toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Kultsu FC nappasi tasapelipisteen Kouvolan Susien vieraana lauantaina jalkapallon miesten Kakkosen A-lohkossa. Joutsenolaisjoukkue johti ottelua Susien omalla maalilla 59. minuutille, jolloin isäntien Riku Venäläinen laukoi illan viimeiseksi jääneen maalin. Pisteet tasattiin 1—1 (0—1).

Kultsun päävalmentaja Kimmo Lötjönen ei ollut ottelun jälkimmäiseen puoliskoon lainkaan tyytyväinen.

— Toinen puoliaika oli varmasti yksi huonoimmista puoliajoista, joita olemme tänä vuonna pelanneet. Emme toteuttaneet yhtään asioita, joita kävimme tauolla läpi. Joukkuepelaaminen hävisi tyystin. Sanoin pojillekin, että tuon jälkeen saamme olla pisteeseen tyytyväisiä.

Kultsun tuoreet hankinnat pelasivat täydet 90-minuuttiset: Jyväskylän JJK:sta saapunut hyökkäyspään monitoimimies Topi Järvinen ja venäläinen puolustaja Artem Kulesha.

— Odotuksemme heistä ovat kovat. Miehet on otettu tänne vahvistuksiksi.

Järvinen oli vahvasti mukana Kultsun 1—0-johtomaalissa ottelun 18. minuutilla.

— Sen jälkeen meillä oli paikat jopa lisätäkin johtoa ennen taukoa, mutta sitä emme saaneet.

Järvinen on pelannut 27 maaottelua 16—20-vuotiaiden maajoukkueissa ja tuntee uusista joukkuekavereistaan ennestään hyvin niin ikään JJK-taustaisen Janne Kuhmosen.

Kulesha oli Kultsun mukana jo harjoituskaudella ja olisi ollut käytettävissä heti kauden alusta alkaen, jos siirtopaperit olisivat tuolloin saapuneet Venäjältä ennen siirtoikkunan sulkeutumista.

— Kulesha on ollut nyt tietenkin pitkään pelaamatta, kuten Järvinenkin, jolla on alla pitkä loukkaantuminen. Katsotaan, miten he nostavat vielä tasoaan.

Kultsulta olivat loukkaantumisten vuoksi lauantaina sivussa Andres Cabrero, Kenny Abubakar ja pitkäaikaistoipilas Giorgi Oshitashvili.

Joukkuetta koeteltiin Kouvolassa lisää, kun Riku Nurkka, kahden ottelun jälkeen taas tositoimissa käynyt Johannes Mononen ja nuori Veikka Vauhkonen jouduttiin vaihtamaan pois kentältä loukkaantumisten vuoksi.

Lötjönen uskoo, että kovia kokenut kolmikko voi olla käytettävissä, kun Kultsun kausi jatkuu kahden viikon kuluttua kotiottelulla FC Lahti Akatemiaa vastaan.

— Näytti, että hirveän vakavista vammoista ei olisi kyse, mutta katsotaan nyt.

Topi Järvinen

Topi Järvinen, 22, on tuttu poikamaajoukkueista ja pelannut kasvattajaseuransa JJK Jyväskylän edustusjoukkueessa viisi kautta. Viime vuonna hän oli auttamassa jyväskyläläisiä Ykkösen mestaruuteen ja liiganousuun, mutta loukkasi polvensa vakavasti elokuun alussa. Urallaan Järvinen on pelannut 31 ottelua liigassa ja 32 Ykkösessä. Hän on pelannut urallaan monenlaisissa hyökkäyspään rooleissa, muun muassa toisen JJK-kasvatin Eero Markkasen nopeana kärkiparina.

Vuonna 2015 Järvinen pelasi FK Mjölnerissä Norjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Saman sarjan Notodden FK:ssa palloili tuolloin myös Imatran Palloseuran kasvatti Jere Aallikko, joka pelaa nyt Ykkösen AC Oulussa.

Artem Kulesha

Artem Kulesha, 27, on pietarilainen 192-senttinen puolustaja, joka pelasi nuorempana suurseurojen Pietarin Zenitin, Rubin Kazanin ja FK Rostovin organisaatioissa, lähinnä niiden kakkosjoukkueissa. Venäjän liigassa hän pelasi muutaman ottelun ollessaan Rostovissa lainalla kaudella 2011—2012.

Valtaosan urastaan Kulesha on luutinut Venäjän eri sarjatasoilla, mutta piipahti Latviassa riikalaisessa pääsarjaseurassa Skonto FC:ssä vuonna 2015. Lisäksi hän pelasi nuorempana muutaman ottelun Venäjän alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa.

Anssi Silvennoinen