Elokuvateattereiden kohtalosta ehdotukset syksyllä, suojelu myötätuulessa

15.7.2017 7:29 | Päivitetty: 15.7.2017 17:09
Kuva: Päivi Virta-Salo, kuva RS-kuvapalvelu
Elokuvateattereiden tonttien lisäksi kaupunki käy läpi muutkin Pormestarin korttelin tontit.
Elokuvateattereiden tonttien lisäksi kaupunki käy läpi muutkin Pormestarin korttelin tontit.

Lappeenrannan koko Pormestarin kortteli on nyt kaavoitettavana. Esimerkiksi Viljelytalo sekä Saimaanlinna ovat nykyisen 70-luvulta peräisin olevan kaavan vastaisia. Sen mukaan talojen pitäisi olla kolmekerroksisia.

Voisiko siellä olla harrastajaelokuvateatteritoimintaa, luentoja, esiintymistiloja, yökerho, myymälätilaa tai näyttelytilaa.

Maarit Pimiä

— Päivitämme nämäkin tontit. Kerrosluvut eivätkä suojelumerkinnät vastaa todellista tilannetta. Tutkimme samalla, mahtuisiko tonteille pientä lisärakentamista tai pystyykö ullakkoa ottamaan käyttöön, selvittää kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä.

Kaupunki asettaa elo-syyskuussa nähtäville kaksi kaavaluonnosvaihtoehtoa elokuvateattereiden tulevaisuudesta. Pimiän mukaan Finnkinon yllättävä manööveri ei hävitä rakennusten suojeluarvoa.

Käyttömahdollisuuksia selvitellään

Toisessa vaihtoehdossa painottuu suojelumerkintä ja toisessa painotetaan selkeämmin uudisrakentamista.

— On tutkittu muun muassa molempien elokuvateattereiden säilyttämistä ja vain toisen säilyttämistä.

Parhaillaan tutkitaan rakennusten käyttömahdollisuuksia. Suojelu edellyttää sopivan käytön, käyttäjän ja omistajan löytymistä.

— Voisiko siellä olla harrastajaelokuvateatteritoimintaa, luentoja, esiintymistiloja, yökerho, myymälätilaa tai näyttelytilaa. Onhan Kino-Aula aikanaan ollut myös rullaluisteluareenana.

On tutkittava, millaisia muutoksia rakennuksissa voisi tehdä, voiko jotain purkaa ja jotain rakentaa lisää.

Pimiän mukaan elokuvateattereiden kiinteistönomistaja Etelä-Karjalan osuuspankki on suhtautunut myönteisesti elokuvateattereiden mahdolliseen suojeluun.

— Kansalaiskeskustelua on hyvä jatkaa. Elokuvateatterit ovat oleellinen osa Lappeenrannan kerroksellista kaupunkikuvaa.

Osayleiskaavassa kumpikin elokuvateatteri on suojeltu.

Anne Kotiharju