Nuijamiehen ja Kino-Aulan mahdollinen suojelu etenee joka tapauksessa, virkamiehet järkyttyivät rangoiksi kalutuista elokuvateattereista

8.7.2017 7:45 | Päivitetty: 8.7.2017 13:58
Kuva: Kai Skyttä
Kino-Aulan (kuvassa) ja Nuijamiehen sisustus on viety pois.
Kino-Aulan (kuvassa) ja Nuijamiehen sisustus on viety pois.

Lappeenrannan kaupungin viranomaiset eivät ilmeisesti olisi voineet estää Kino-Aulan ja Nuijamiehen alkuperäisten ja korvaamattomien sisustuksien pois viemistä.

Surullista ja aika kamalaa. Vastuunkantajia tuskin löytyy.

Maarit Pimiä

Tuntuu ihan — että hohhoijaa — en viitsi sanoiksi laittaa.

Päivi Salminen

Rakennustarkastaja Päivi Salminen ja kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä eivät olleet perjantaina uskoa tapahtunutta. Ymmärrystä vuokralaisena toimineelle Finnkinolle tai omistajalle Etelä-Karjalan Osuuspankille ei heru.

— Ainakin Osuuspankki on ollut tasan tarkkaan tietoinen suojelutavoitteista. Tuntuu ihan — että hohhoijaa — en viitsi sanoiksi laittaa. Että näin on vaikeutettu autenttisen elokuvamiljöön säilyttämistä, arvioi Päivi Salminen.

Maarit Pimiän mukaan ”ei tässä ole käynyt niin kuin olisi pitänyt”.

— Surullista ja aika kamalaa. On tieten tahtoen lähdetty purkamaan, vaikka on tiedetty, että tulee suojelumerkintöjä. Tässä käynee niin, että piiloudutaan sopimuksen taakse. Vastuunkantajia tuskin löytyy, uumoilee Pimiä.

Toimenpidekielto puuttui

Salminen ei ensin uskonut, että sisustukset on viety.

— Ei ei, tuon on pakko olla kaupunkilegendaa. Ei siellä saa tehdä yhtään mitään, kun suojelu on vireillä. Jos jotain on viety, suoritamme heti katselmuksen siellä.

Päivän mittaan kuitenkin ilmeni, ettei rakennuksia ole asetettu toimenpidekieltoon kaavoituksen ajaksi. Vaikka osayleiskaavassa kumpikin elokuvateatteri on suojeltu, asemakaavaa vasta laaditaan, ja lopullinen suojelupäätös puuttuu.

— Tämän takia emme pääsekään siihen kiinni. Nyt heille näköjään tuli kiire, kun kaava kohta nakittaisi ne tuolit säilytettäväksi. Aika törkeää, sanon näin, emme vain voi nyt sille mitään, toteaa Salminen.

Sisustuksen siis saattoi viedä pois?

— Kyllä saattoi, jos vain on kanttia. Ja sekin vielä, ettei siinä ole tehty mitään väärääkään.

Kaupungilla ei ollut syytä epäillä manööveriä

Toimenpidekielto yleensä asetetaan, jos on pelko suojelukohteen arvon heikentämisestä. Salminen toteaa, että kun on luotettavat osapuolet, ei kieltoihin ole tarvinnut mennä.

— Kieltoa ei varmaan sen takia asetettu, koska neuvottelut olivat molemmin puolin hyvällä tasolla, Olisiko niin, että kun omistaja vaihtui, uudella ei ollut enää mitään intressejä siihen hyvään neuvottelukulttuuriin, mitä täällä on harjoitettu.

Salminen jää miettimään, onko tietoisesti hävitetty jotain korvaamatonta.

— Se olisi eri asia, ja se puidaan eri instansseissa.

Maarit Pimiän mukaan Lappeenrannassa hyvin harvoin käytetty toimenpidekielto olisi ”näköjään ollut tarpeen tässä tapauksessa”.

— Mutta se on jälkiviisautta eikä sekään ehkä olisi auttanut.

Pimiä ihmettelee, että sisustus on viety kesken Pormestarin-korttelin kaavaneuvottelujen. Neuvottelut jatkuvat elokuussa.

— Tämä ei anna hyvä kuvaa. Elokuvatoiminnan loppuminen ei ole peruste purkaa sisustuksia.

Suojeluarvoja molemmissa elokuvateattereissa

Suojeluarvoja on Pimiän mukaan molemmissa elokuvateattereissa. Konsultti parhaillaan viimeistelee uutta rakennushistoriallista selvitystä.

— Molemmissa on aula- ja salitiloja sekä alkuperäinen sisustus. Oli nähtävissä, että ainakin toinen elokuvateattereista olisi suojeltu, yhden vaihtoehdon mukaan molemmat.

Pimiä toteaa, että sisustuksen vieminen ei välttämättä vaikuta suojeluun.

— Ei asia jää tähän. Suojelusta edelleen keskustellaan. Ja ehkä sisustuskin on vielä tallessa jossain.

Anne Kotiharju