Lappeefestin kävijätavoite jäi vajaaksi vain parilla tuhannella — Tapahtuman jatkoa mietitään

19.6.2017 14:20
Kuva: Mika Strandén
Marian aukiolla oli hyvin tilaa festivaaleille. Keskeinen sijainti oli Lappeefestin järjestäjien mukaan vain plussaa.
Marian aukiolla oli hyvin tilaa festivaaleille. Keskeinen sijainti oli Lappeefestin järjestäjien mukaan vain plussaa.

Lappeefestin järjestäjät iloitsevat kesän ykköstapahtumiin lukeutuvan festivaalin onnistumisesta jo sen ensimmäisellä järjestämiskerralla.

— Tapahtuma oli äärimmäisen onnistunut. Järjestelyt pelasivat ja ihmisiä oli liikkeellä, Aleksi Vuorinne Etelä-Karjalan Osuuskaupasta kertoo.

Vuorinteen mukaan liikkuminen alueelle ja alueen myyntipisteissä sekä wc-tiloissa sujui jouhevasti ilman ruuhkia.

Kymmenentuhannen ihmisen kävijätavoitteesta jäätiin vajaalla parilla tuhannella. Vuorinteen mukaan neljän festaripäivän aikana kävijöitä oli yhteensä hieman yli 8 000.

 

Jatko on vielä avoin

Tapahtuman jatkoa mietitään parhaillaan, ja siitä tiedotetaan muutaman viikon sisällä. Jos Lappeefest saa jatkoa, muutamia kehityksen paikkoja löytyy.

Festivaalin toinen järjestäjä, Ladybug productionsin tuottaja Tuomas Hallikas mainitsee, että lisää mietintää vaatisivat liikennejärjestelyt.

Nyt liikenne Kirkko- ja Kauppakadulla suljettiin vasta tunti ennen festivaalin alkua. Järjestelyt vaativat kuitenkin kaduilla liikkumista pitkin päivää, jolloin liikennettä syntyi runsaasti.

— Olisi kaikin puolin turvallisempaa, jos autoliikenne saataisiin aikaisemmin poikki. Kävely- ja pyöräliikenteestä ei olisi haittaa, Hallikas toteaa.

Marian aukio ja keskuspuisto toimi järjestäjien mukaan festivaalialueena hyvin. Tilaa riitti suurellekin joukolle.

— Muutaman perusasian, eli sähkön ja veden, tapahtuma-alue vaatii, Hallikas sanoo.

Lappeefestin alueelta uupui vesipiste, vaikka alueen ravintolamaailmassa vettä oli tietenkin käytössä.

Sähköt lavalle jouduttiin vetämään Valtakadun ja City-käytävän väliin jäävältä rakennustyömaalta. Kirkon vieressä Kirkkokadun suuntaisesti olleelle esiintymislavalle tuli tällöin jonkin verran matkaa.

Hallikkaan mukaan olisi järjestelyjen ja toimivuuden takaamisen kannalta helpompaa, jos sähköt saataisiin lähempää eikä pitkiä kaapeliketjuja kulkisi yhdestä pisteestä moneen paikkaan.

 

Aitojen ulkopuoliset kuuntelijat huomattiin

Keskustelua on viikonlopun aikana herättänyt se, että alueelle näki erittäin hyvin myös aitojen ulkopuolelta. Tuomas Hallikas toteaa, että asia tiedostettiin heti. Ydinkeskustassa ei varjofestivaaleilulta Hallikkaan mukaan voisi koskaan kokonaan välttyä, sillä se vaatisi isomman alueen eristämistä aivan kokonaan.

Hallikas kuitenkin mainitsee, että esimerkiksi aitojen korottamisella ja screenien suuntauksilla tehtäisiin aitojen takaa kurkistelu vaikeammaksi.

— Tuskinpa he, jotka aidan ulkopuolella olivat, olisivat muutenkaan olleet tulossa festareille, halusivat vaan kokeilla näkisikö ulkopuolelta.

Festarialueen purku aloitettiin saman tien, kun viimeinen esiintyjä sunnuntaina lopetti. Vielä aidat Marian aukiolla ovat pystyssä, mutta tiistaiaamuun mennessä ei tapahtumasta pitäisi näkyä enää merkkiäkään.

Helmi Muhonen