Kolumni: Koe Venäjä ja maksa sakot

19.6.2017 17:01 | Päivitetty: 19.6.2017 17:32
Kuva: Ilpo Leskinen
Näkymä Rautjärven Hiijärven Suomen-puoleiselta rannalta Venäjälle. Oikeassa reunassa näkyvä Suurisaari on vielä Suomen puolta.
Näkymä Rautjärven Hiijärven Suomen-puoleiselta rannalta Venäjälle. Oikeassa reunassa näkyvä Suurisaari on vielä Suomen puolta.

Kansainvälisiä rajaturisteja on riittänyt kaakkoisrajalla ennenkin. Keväällä 2012 kolme hollantilaista tutustui itärajan lumoon. Alla oleva kolumni on julkaistu  Etelä-Saimaassa 20.4.2012.

Viisas ei lähde itseään sakotuttamaan, jos kylmä sota kiinnostaa.

 

Koe Venäjä ja maksa sakot

Eteläkarjalaiset lienevät jo kauan sitten turtuneet itärajan eksotiikkaan. Se ei tarkoita, etteikö mystisen pelottavaa idän lumoa olisi joidenkin mielestä olemassa. Itäraja ei ole väljähtynyt. Kylmä sota tiivistää tunnelmaa edelleen. Tuorein todiste tästä saatiin maaliskuulta.

 Kolme hollantilaista miestä halusi nähdä itärajan ja Venäjän. Ainakin he kokivat rajan kirot, kun menivät 50 metriä väärälle puolelle. Tunnelma tiivistyi vähän liikaa, kun rajavartiosto oli miehiä vastassa ja sakotti valtionrajarikoksesta.

Seikkailu lienee paisunut ja sakot muuttuneet saataviksi, kun mennyttä muistellaan kotona. Sakot olivat kohtuullinen lasku kokemuksesta. Ei tuollaiseen ihmeeseen tutustumisen pidäkään olla aivan ilmaista.

 Tapaus todistaa, että vielä vuonna 2012 Etelä-Karjalalla on vähän mainostettu mutta kohtalaisen vetävä nähtävyys. Venäjän rajaa on karkeasti laskettuna 180 kilometriä.

Viisas ei lähde itseään sakotuttamaan, jos kylmä sota kiinnostaa. Venäjän puolelle näkyy useasta kohtaa aivan luvallisesti, rajavyöhykkeen tältä puolen.

On peltoja, jotka päättyvät metsään ja samalla rajaan. Monen järven vastaranta on Venäjän hallussa. Tarjolla on mäkiä, joilta näkyy naapuriin; sekä teitä, jotka kulkevat pitkin rajavyöhykettä. Imatralta löytyy tornitaloa, Mellonmäkeä ja hotellin sviittiä, joissa maisemaa riittää.

 Naureskelisin muiden mukana hollantilaisille, ellei itäraja Rautjärvellä olisi vähän itseänikin lapsena lumonnut. Äitini kotipaikalta rajalle on kilometri, mutta laiturilta näkyy suoraan Hiijärven vastarannalle eli Venäjälle.

Toinen sukulaistalo on ylempänä, ja sieltä avautuu vähän enemmän. Kolmannesta talosta näkyvän lammen rannassa on raja-aita ja lampi aidan tuolla puolen. Veden takana kohoaa laaja metsäinen mäki.

 Serkku oli  juuri saanut mopon, ja yhdessä matkustimme kohti seikkailua.

Viimeinen talo jäi taakse ja rajavyöhykkeen ulkoraja. Tie huononi ja päättyi. Edessä oli pakettipeltoa. Sama pelto jatkui Venäjän puolelle, mutta siinä kasvoi puita harvakseltaan. Raja-aita oli edessämme kymmenen metrin päässä, omalla luvalla.

Siinä sitä oli jännitys huipussaan ja itärajan eksotiikkaa kerrakseen, vaikka liennytys oli toisaalla jo käynnissä.

Vasta myöhemmin tiedostin, että niin omaa kuin serkun juuristoa luikersi aidan ali.

 

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan uutistoimittaja.

Ilpo Leskinen