Kävijät kiittelevät festivaalien järjestelyjä ja esiintyjiä

19.6.2017 19:12
Kuva: Helmi Muhonen
Jenni Pirinen olisi toivonut festivaalialueelle toista sisäänkäyntiä.
Jenni Pirinen olisi toivonut festivaalialueelle toista sisäänkäyntiä.

Palaute Lappeefesteistä on tapahtuman järjestäjien mukaan ollut positiivista. Tapahtuman Facebook-sivulla varsinkin esiintyjät keräävät kiitosta.

Haapajärveläinen Jenni Pirinen viihtyi festeillä lauantaina päivän toisesta esiintyjästä JVG:stä illan viimeiseen esiintyjään Eppu Normaaliin.

Pirisen mukaan Lappeefest onnistui hyvin.

— Vessat olivat siistejä eikä juomia tarvinnut odotella.

Pirinen olisi kuitenkin kaivannut toista sisäänkäyntiä. Nyt niistä ainoa oli Valtakadulla ja alueen ulkopuolella piipahtelu oli hankalampaa.

— Jos alueelta halusi pois, sen läpi ei päässyt, vaan joutui kiertämään.

Helmi Muhonen