Rakuunamäki katsoo tulevaisuuteen  — kasarmit, sotilaskoti, ruokala ja varastot etsivät uutta käyttöä itselleen

18.6.2017 17:03
Kuva: Marleena Liikkanen
Rakuunaruokala oli viimeistä kertaa käytössä 5. toukokuuta. Ruokala tyhjennettiin toukokuun puolivälissä. Siellä on tilaa 200—300 hengelle.
Rakuunaruokala oli viimeistä kertaa käytössä 5. toukokuuta. Ruokala tyhjennettiin toukokuun puolivälissä. Siellä on tilaa 200—300 hengelle.

Lappeenrannan Rakuunamäen keskusaukiolla on tilaa ajatuksille ja mielikuvitukselle. Nyt niitä tarvitaan. Rakennukset odottavat uutta käyttöä, kun Maasotakoulu esikuntineen siirtyy Leirikentälle lentokentän reunaan tämän vuoden aikana.

Emme ole jäniksen selässä, ja aika tavaran nauttii.

Minna Aarnio

 

Lappeenrannan kaupunki julkistaa kohta puolin kaavamuutoksen, jossa esitetään tyhjille rakennuksille uutta käyttötarkoitusta. Kun uusi kaava on aikanaan lainvoimainen, rakennukset omistava Senaatti-kiinteistöt voi ryhtyä niitä myymään.


Muitakin arvoja kuin raha

Senaatti-kiinteistöt haluaa toimia Rakuunamäellä veromaksajien kokonaisedun mukaisesti. Tähän sisältyy muitakin asioita kuin raha. Näin kertoo yhtiön kiinteistökehityspäällikkö Minna Aarnio.

Aarnio haluaa kaupunkilaisten kannalta parhaan mahdollinen lopputuloksen, joka ottaa huomioon alueen arvot, kulttuurihistorian ja rakennustaiteen.

— Emme halua, että alue menee tärviölle missään mielessä. Tulevaisuuden pitää muodostua kaupungin ja kaupunkilaisten lähtökohdista käsin.

Kuva: Marleena Liikkanen
Takana oleva kasarmi on Kirsi-Kiinteistöjen omistuksessa ja toimistotalona. Etualan kasarmissa toimii Maasotakoulun esikunta vielä vähän aikaa.
Takana oleva kasarmi on Kirsi-Kiinteistöjen omistuksessa ja toimistotalona. Etualan kasarmissa toimii Maasotakoulun esikunta vielä vähän aikaa.

Aarnio on vakuuttunut Rakuunamäen ainutlaatuisuudesta. Alue sijaitsee erinomaisella paikalla keskustan vieressä, on maastollisesti melko korkealla ja suuret rakennukset luovat komeutta.


Myyntiin aikanaan

Senaatti-kiinteistöillä ei ole tulipalokiire Maasotakoululta vapautuvien rakennusten myymisessä. Aarnio odottelee rauhassa kaavan ja kaupungin päätösten valmistumista.

— Kaikella on aina oma aikansa. Emme ole jäniksen selässä, ja aika tavaran nauttii.

Kuva: Päivi Virta-Salo
Senaatti-kiinteistöt myy omistamansa rakennukset, kun kaavamuutos astuu aikanaan voimaan.
Senaatti-kiinteistöt myy omistamansa rakennukset, kun kaavamuutos astuu aikanaan voimaan.

Samalla Rakuunamäen toimeliaisuus on Aarnion mielestä saatava jatkumaan katkeamatta, jottei alue ennätä kuolla ja näivettyä.

— VR:n periaatteen mukaisesti Rakuunamäki on saattaen vaihdettava.


Pitkäaikainen kiinnostus Rakuunamäkeen

Rakuunamäki on kiinnostanut pitkään kiinteistösijoitusyhtiö Kirsi-Kiinteistöjen toimitusjohtajaa Jari Koskimiestä. Hän on ideoinut rakennuksille uutta käyttöä.

— Rakuunamäki on uskomattoman hyvin suunniteltu kokonaisuus, ja talot on rakennettu niin hyvin kuin mahdollista.

Vuonna 2012 Koskimies osti Senaatti-kiinteistöiltä Rakuunakasarmin. Se oli aiemmin remontoitu oikeustaloksi ja sittemmin suljettu kreosootin aiheuttamien sisäilmaongelmien takia. Hän saneerasi talon, ja nyt siinä on useita vuokralaisia lähes talon täydeltä.

Kuva: Marleena Liikkanen
Jari Koskimies osti Senaatti-kiinteistöiltä Rakuunakasarmin vuonna 2012. Se oli aikoinaan remontoitu oikeustaloksi ja sittemmin suljettu kreosootin aiheuttamien sisäilmaongelmien takia. Hän saneerasi talon, ja nyt siinä on useita vuokralaisia lähes talon täydeltä.
Jari Koskimies osti Senaatti-kiinteistöiltä Rakuunakasarmin vuonna 2012. Se oli aikoinaan remontoitu oikeustaloksi ja sittemmin suljettu kreosootin aiheuttamien sisäilmaongelmien takia. Hän saneerasi talon, ja nyt siinä on useita vuokralaisia lähes talon täydeltä.

Kirsi-Kiinteistöt on saneerannut aiemmin muun muassa Lappeenrannan keisarinaseman, Lauritsalan posti- ja poliisitalon, Ilomantsin rajavartion alueen useine rakennuksineen, Lappeenrannan Raipon maatalousoppilaitoksen ja Savitaipaleen Savikukon.


Kokonaisuus pidettävä hallinnassa

Jari Koskimies on kiinnostunut koko Rakuunamäestä. Hän on halukas ostamaan kaikki vapautuvat rakennukset, kun ne tulevat myyntiin.

— Meillä on valmiit suunnitelmat siitä, mitä Rakuunamäelle voisi tulla.

Hänen mielestään on järkevintä remontoida alueen rakennukset yhdellä kertaa. Näin kokonaisuus pysyy hallinnassa.

— Jos jokaisella talolla on eri ostaja, kokonaisuus hajoaa.

Jos kauppa aikanaan toteutuu, työtä on tiedossa vuosiksi. Työ vaatii hänen mukaansa hihojen käärimistä ja nöyrää asennetta. Hän uskoo, että kaikille rakennuksille löytyy käyttöä, kun niille saadaan oikea sapluuna.


Ei uudisrakennuksille Rakuunamäelle

Rakuunamäen keskusalue pitää Koskimiehen mielestä säilyttää nykyisellään. Sinne ei tule sallia uusia rakennuksia.

— Loistavaa ja historiallista aluetta ei saa pilata. Se pitää toteuttaa järkevästi, jotta siitä on iloa jälkipolvillekin.

Kuva: Marleena Liikkanen
Lappeenrannan kaupunki neuvottelee Senaatti-kiinteistöjen kanssa upseerikerhon ostamisesta, mutta kaupunki ei aio jäädä talon lopulliseksi omistajaksi.
Lappeenrannan kaupunki neuvottelee Senaatti-kiinteistöjen kanssa upseerikerhon ostamisesta, mutta kaupunki ei aio jäädä talon lopulliseksi omistajaksi.

Lappeenranta on alkanut kaavoittaa varuskuntasairaalan aluetta, josta Koskimies on myös kiinnostunut. Toisin kuin Rakuunamäellä, uudisrakentaminen sopii Koskimiehen mielestä varuskuntasairaalan ympäristöön ja jopa parantaa sitä, kun uudet rakennukset sopeutetaan nykyisiin.


96 vuoden historia päättyi

Lappeenrannan sotilaskotiyhdistys on tyhjentänyt Rakuunamäen sotilaskotirakennusta irtaimistosta. Ovet sulkeutuivat toukokuun lopussa, ja talo on saatava tyhjäksi kesäkuun loppuun mennessä. Sotilaskoti on toiminut Rakuunamäellä vuodesta 1918 lähtien ja nykyisellä paikalla vuodesta 1922 lähtien.

Vuosikymmenen aikana hankittua irtaimistoa siirretään moneen paikkaan, eniten Haminaan. Sotilaskodin toiminta jatkuu Maasotakoulun Leirikentän alueella sekä Taipalsaaren harjoitusalueella.

Kuva: Marleena Liikkanen
Seija Kesälä on työskennellyt Lappeenrannan sotilaskotiyhdistyksessä vuodesta 1974 lähtien. Rakuunamäen sotilaskodin pitää olla tyhjä kesäkuun loppuun mennessä.
Seija Kesälä on työskennellyt Lappeenrannan sotilaskotiyhdistyksessä vuodesta 1974 lähtien. Rakuunamäen sotilaskodin pitää olla tyhjä kesäkuun loppuun mennessä.

— Olemme viettäneet surujuhlaa, koska siinä meiltä meni 96 vuotta kestänyt historia, Lappeenrannan sotilaskotiyhdistyksen kunniapuheenjohtaja Seija Kesälä sanoo.


Yhdistysten tukikohta ja konserttisali

Seija Kesälä toivoo sotilaskodin päätyvän maanpuolustus-, veteraani- ja perinnejärjestöjen yhteiseksi tukikohdaksi sekä konserttisaliksi. Talo useine huoneineen soveltuu hyvin yhdistysten käyttöön.

Sotilaskodissa on järjestetty runsaasti pienimuotoisia konsertteja. Se on toiminut erinomaisesti pienenä konserttisalina, joista Lappeenrannassa on pulaa.

Kesälä toivoo Rakuunamäen säilyvän elävänä ja siirtyvän uuteen aikaan nopeasti.

Kuva: Marleena Liikkanen
Kun Elena Barrett kävi ensimmäistä kertaa Rakuunamäellä, hän totesi sen olevan kaupungin ihanin paikka.
Kun Elena Barrett kävi ensimmäistä kertaa Rakuunamäellä, hän totesi sen olevan kaupungin ihanin paikka.

— Tänne on saatava kahvila. Rakuunaruokalasta saisi hienon ravintolan, ja Ratsuväkimuseo olisi täällä kotonaan.


Lappeenrannan ihanin alue

Elena Barrett on asunut Rakuunamäellä kaksi vuotta. Hän muutti USA:sta Lappeenrantaan kuusi vuotta sitten. Kun Barrett kävi Rakuunamäellä ensi kerran, hän piti sitä Lappeenrannan ihanimpana alueena. Käsitys on sittemmin vain vahvistunut.

Hänellä ei ole ehdotonta kantaa siihen, millä tyhjät rakennukset pitäisi täyttää.

— En ole kovin paljon miettinyt asiaa, mutta ravintola olisi mukava. Täällä voisi olla myös museo sekä paikka, jossa on kulttuuritoimintaa.

Kesälä pitää tyhjien rakennusten saamista uuteen käyttöön huomattavan suurena urakkana.

— Tällainen alue nielee rahaa. Taloissa on erittäin runsaasti tilaa, joten sitä riittää moneen käyttöön.


Punatiilellä hyvin vahva oma leima

Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijat tekivät kurssityönään rohkeita visioita Rakuunamäen kahden kasarmirakennuksen tulevaisuudesta.

Töihin perehtyneen Senaatti-kiinteistöjen Minna Aarnion mukaan tuli selvästi esille, että Rakuunamäen punatiilirakennukset ovat paitsi innostavia myös joustavia. Niiden arkkitehtuuri ja oma leima on niin voimakas, että se sietää jopa muutoksia.

— Rakennusten peruskuva on niin vahva, että sitä on todella vaikea muuttaa.

Ilpo Leskinen