Lappeenrannassa lähes hellelukemat — seuraavan kerran yhtä lämmintä on ehkä kesäkuussa

19.5.2017 18:10 | Päivitetty: 19.5.2017 18:31
Kuva: Henri Väisänen
Kesäkelit toivat ihmiset ulos kahviloihin ja terasseille perjantaina.
Kesäkelit toivat ihmiset ulos kahviloihin ja terasseille perjantaina.

Helleraja rikkoutuminen oli lähellä Etelä-Karjalassa tänään. Ilmantieteen laitoksen mittari näytti  ylimmillään 24,5 astetta eli lähes hellerajaa Lappeenrannan Konnunsuolla.

Lappeenrannan lentoasemalla oli lämpöasteita 23,2 ja Parikkalassa 23,6. Helleraja rikkoutuu, kun lämmintä on 25,1 astetta.

Suomen lämpimimmät paikkakunnat perjantaina olivat Hämeenlinna (+27,0),  Mäntsälä (+26,9) ja Mikkeli (+26,8).

Päivystävä meteorologi Anja Häkkinen kertoo, että seuraavan kerran yhtä lämmintä on todennäköisesti kesäkuussa. Viikonloppuna lämpötila viilenee, mutta pysyy kuitenkin keväisen lämpimänä.

— Yli 20 astetta voi olla viikoloppuna ja alkuviikolla, Häkkinen arvioi.

Keski-Suomessa on kylmä rintama, mutta sateet ovat heikkoja. Yön aikana Kymenlaaksossa voi tulla heikkoja, paikallisia kuuroja. Pääasiassa viikonloppu on kuitenkin poutainen.

Idästä on tulossa lauantaiksi ja sunnuntaiksi pilvilauttoja, mutta aurinkoakin nähdään.

Tiina Knaappila