Pistohiekan loiston päivät halutaan takaisin — Metsähallitus ja Puumalan kunta suunnittelevat isoa matkailualuetta

26.4.2017 7:02
Kuva: Puumalan kunta
Puumalan Pistohiekka on tunnettu pitkästä hiekkarannastaan. Uusi asemakaava mahdollistaisi matkailutoimintojen kehittämisen alueella.
Puumalan Pistohiekka on tunnettu pitkästä hiekkarannastaan. Uusi asemakaava mahdollistaisi matkailutoimintojen kehittämisen alueella.

Puumalan kunta ja Metsähallitus puuhaavat Pistohiekan alueelle uutta elämää. Kunnan ja Metsähallituksen omistamalle alueelle aiotaan kaavoittaa noin 20 000 kerrosneliömetrin rakentamisen mahdollistava matkailualue.

Kunnanjohtaja Matias Hilden iloitsee vuosia väännetyn ranta-asemakaavan etenemisestä loppusuoralleen. Pistohiekan alue sijaitsee Mikkelistä Puumalan kautta Imatralle kulkevan kantatie 62:n varressa.

— Kyseessä on hieno alue, mikä on elänyt hiljaiseloa vuosikymmeniä.

Vapun jälkeisenä tiistaina kaava ja siihen liittyvä maankäyttösopimus menevät Puumalan kunnanvaltuuston käsittelyyn.

Puumalan kunta omistaa valtaosan kaavoitettavasta alueesta. Metsähallituksen alue on pienempi mutta keskeinen. Siihen on kaavoitettu majoitus-, ravintola- ja kokoustiloja.

Kunta ja Metsähallitus etsivät Pistohiekan alueelle matkailuyrittäjää tai useampia. Ranta-asemakaava saisi lainvoiman aikaisintaan kesäkuun puolivälissä.

— Tunnusteluja on käynnissä alueesta kiinnostuneista yrittäjistä, muttei mitään sen varmempaa, Hilden sanoo.

Metsähallituksen kaavoitusinsinööri Jarkko Mähösen mukaan ei ole rajattu, millaista toimijaa alueelle haetaan.

— Pääasia olisi, että löytyisi sellainen, joka saisi aikaan kannattavaa liiketoimintaa.

Luonnonkauniilla Pistohiekalla tapahtuu tällä hetkellä hyvin vähän. Kesäisin alueella on toiminnassa tanssilava, pitseria ja kahvila, ja karavaanarit asuttavat rantoja.

Kaava mahdollistaisi kaikkiaan 700 vuodepaikan majoitusliiketoiminnan rakentamisen alueelle. Rannat on jatkossakin tarkoitus pyhittää virkistyskäyttöön, Hilden sanoo.

— On todennäköisempää, että alueelle tulisi matkailukeskusten tyyppistä tiivistä rakentamista, eikä mökkejä sinne tänne.

1970-luvulla oli Pistohiekan hiekkarannan ja leirintäalueen kulta-ajat. Tuolloin alue oli niin loistokas ja väkeä täynnä, että sitä verrattiin Yyteriin ja Kalajoen hiekkarantoihin.

Jenni Hirvinen