Valtionhotellin linnassa alkoi remontti Imatralla — nyt uusitaan keittiö, huoneiden vuoro tulee myöhemmin

19.4.2017 12:05
Kuva: Matti Veijalainen
Linnahotellin sisäänkäyntiportaikko sulkeutui työmaa-aidoin tiistaina.
Linnahotellin sisäänkäyntiportaikko sulkeutui työmaa-aidoin tiistaina.

Imatran Valtionhotellin linnahotellissa alkoi remonttitauko tiistaina. Valmista on määrä tulla kesäkuussa. Aikaansaannokset esitellään avointen ovien päivänä, hotellinjohtaja Riitta Jokinen kertoo.

Pääinvestointi on talon keittiön uusiminen. Siihen hotellin omistaja Norgani Finland Holding Oy käyttää omasta pussistaan 100 000 euroa, yhtiön kiinteistöpäällikkö Per Friman kertoo.

Samassa yhteydessä uusitaan linnahotellin pääsalin kalusto sekä lattioiden pinnat. Linna säilyy arvokkaana juhlapaikkana, mutta sitä halutaan uusine ilmeineen ja menyineen myös tuoda lähemmäs paikallisten ihmisten arkea.

— Monesti on niin, että jos paikkakunnalla on oikein hienoksi koettu hotelli-ravintola, niin sen ravintola on sitten liian hieno paikallisille, Friman toteaa.

Frimanin mukaan omistaja aikoo jatkaa Valtionhotellin vaalimista tiukalla pieteetillä ja pitkällä jänteellä. Linnahotellin puolella jatkoa seuraa muutaman vuoden sisällä huoneiden ehostamisella, Friman suunnittelee.

Frimanin mukaan Museoviraston kanssa ei ole tullut hakauksia viimeisimmän remontin suunnittelussa. Valtionhotellin suojeluarvoihin ei olla nyt puuttumassa.

— Seiniin emme koske missään kohtaa.

Matti Veijalainen