Taipalsaarelainen posetiivari Kimmo Panula päätyi aiheeksi dokumenttiin — "Sehän oli vähän kuin olisi ollut terapiassa"

19.4.2017 10:11
Kuva: Niina Villman
Taipalsaarelainen posetiivari Kimmo Panula.
Taipalsaarelainen posetiivari Kimmo Panula.

Taipalsaarelainen posetiivari Kimmo Panula saa kadulla veivatessaan kuulla monenlaisia elämäntarinoita. Kun antautuu ihmisten kanssa juttusille, voi käydä myös niin, että päätyy itse elokuvan aiheeksi. Näin Panulalle kävi. Ohjaaja Olli-Pekka Jauhiaisen lyhytelokuva Posetiivi Josef saa ensi-iltansa perjantaina Wolkoffin viinikellarissa Lappeenrannassa.

Ohjaaja ja posetiivari tutustuivat Saimaanharjun kirjastossa, jonne Panula meni katsomaan teatteriesitystä Home is Where. Jauhiainen toimi teatteriseurueen äänimiehenä.

Panula kertoi Jauhiaiselle elämästään ja posetiivistaan. Tämä kiinnostui tarinasta niin, että halusi tehdä Panulasta elokuvan.

Posetiivi Josefia kuvattiin viime kesänä Lappeenrannassa, Imatralla, Helsingissä ja Parikkalan patsaspuistossa.

— Sehän oli vähän kuin olisi ollut terapiassa. Minä juttelin mitä mieleen tuli ja Olli-Pekka kuunteli.

Panula toivoo, että elokuvasta välittyisi yksi hänelle tärkeä sanoma.

— Se että jokaisella olisi lupa tulla omaksi itsekseen. Ei ainakaan kannata jättää omia mahdollisuuksia kokeilematta.

Seikkaileminen posetiivarina on ollut Panulalle myös tarpeellista vastapainoa arjelle. Työ on pitänyt hänet viimeisten 16 vuoden ajan kotona. Perhekoti Panulassa Kimmo on Virpi-vaimonsa kanssa kasvattanut kolmen oman lapsen lisäksi sijoituslapsia.

Nyt omista lapsista jo kaksi on varttunut täysikäisiksi. Sijoituslapsia on enää yksi. Se tarkoittaa, ettei 53-vuotiasta miestä tarvita enää kotona entiseen malliin.

Seuraavaksi hän aikookin pakata posetiivin autoon ja suunnata Lappiin. Tankavaarassa Panulaa odottaa kesätyö kullanhuuhdontaoppaana.

— Kokemusta on sen verran, että vaskooli pysyy käsissä. Sanoivat, että sinä vaikutat tarpeeksi kahjolta, tule meille töihin.

Riina Nokso-Koivisto