Puolitoista tuntia suuntaansa — onko työttömissä työnhakijoissa Mikkeliin mänijöitä?

20.3.2017 6:00
Kuva: Jussi Lopperi
Mikkelin kauppahalli. Vuodenvaihteen muutoksen jäkeen työttömiltä työnhakijoilta pyydettyjen selvitysten tai heille annettujen karenssien määrä ei ole lisääntynyt entisestä, kerrotaan TE-toimistosta.
Mikkelin kauppahalli. Vuodenvaihteen muutoksen jäkeen työttömiltä työnhakijoilta pyydettyjen selvitysten tai heille annettujen karenssien määrä ei ole lisääntynyt entisestä, kerrotaan TE-toimistosta.

Lukija ihmettelee, miksi työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) suosittelee lappeenrantalaisille työttömille työ- ja koulutuspaikkoja Mikkelistä asti. Osa sen suosittamista työpaikoista on jopa osa-aikaisia.

Työttömyysturvaan tuli muutoksia vuoden vaihteessa. Niistä merkittävimmän mukaan työttömän asiakkaan on nyt otettava TE-toimiston tarjoama kokopäivätyö vastaan, jos työmatkoihin kuluu yhteensä enintään kolme tuntia päivässä. Muuten työttömyysturva katkeaa.

Osa-aikatyössä työmatkaan saa kulua kaksi tuntia päivässä.

Puolessatoista tunnissa ehtii melko pitkälle, omalla autolla Mikkeliinkin ehkä nipin napin. Julkisella kulkuvälineellä ei.

— Mikkelissä asti olevia työ- ja koulutuspaikkoja tarjotaan lappeenrantalaisille. Mutta jos työmatkoihin kuluu yli kolme tuntia päivässä, asiakas voi kieltäytyä työstä ilman sanktioita, eli kieltäytymisestä huolimatta hänen tyttömyysturvansa säilyy, vastaa Tuija Luodelahti, Kaakkois-Suomen TE-toimiston palvelujohtaja Kouvolasta.

Etelä-Saimaa kysyi työmatkoista noin kymmeneltä yritykseltä, jotka etsivät parhaillaan työvoimaa TE-palvelujen kautta. Vaikutelma on selkeä. Jos työmatka pitää tehdä päivittäin, työnantajasta tuntuu turvallisemmalta palkata suhteellisen läheltä tuleva.

Työmatkan pituudella ei ole yhtä suurta väliä niille työnantajille, jotka etsivät väkeä asiantuntijatyöhön, tai muuhun sellaiseen työhön, jota voi ainakin osin myös etänä.

Piia Kaskinen