Suomen nopein ja kaunein höyryveturi puksuttaa ensi viikonloppuna pitkin maakuntaa — katso Ukko-Pekan aikataulu täältä!

19.3.2017 17:34
Kuva: Maija Kaibijainen
Ukko-Pekka-höyryjuna on vieraillut Etelä-Karjalassa useaan otteeseen. Tämä kuva on vuodelta 2015, kuljettajana Arto Suhonen.
Ukko-Pekka-höyryjuna on vieraillut Etelä-Karjalassa useaan otteeseen. Tämä kuva on vuodelta 2015, kuljettajana Arto Suhonen.

Ensi viikonloppuna nähdään Etelä-Karjalan raiteilla harvinainen ilmestys.

Höyryveturi Ukko-Pekka kuljettaa tuolloin kahden päivän ajan matkustajia Lappeenrannan, Pulsan, Vainikkalan, Joutsenon ja Imatran välillä.

Suomen nopeimmaksi ja kauneimmaksi höyryveturiksi mainittu Ukko-Pekka saapuu Lappeenrantaan lauantaina 25. maaliskuuta, kertoo omistaja eli Höyryveturimatkat 1009.

Lappeenrannasta höyryjuna liikennöi Vainikkalan ja Imatran suuntaan.

Junaan ei voi varata lippua etukäteen, vaan niitä myydään junassa käteisellä. Alle 4-vuotiaat matkustavat junassa ilmaiseksi. Lastenlippujen hinnat lähtevät kahdeksasta ja aikuisten 15 eurosta. Hinta riippuu valitusta matkasta.

Historiallisessa junakalustossa on mukana muun muassa kahvilavaunu sekä alkuperäiskuntoinen postivaunu. Höyryveturimatkojen mukaan tällä hetkellä on vireillä yhtiön omistaman Suomen vanhimman — vuonna 1898 rakennetun — matkustajavaunun kunnostaminen liikennekelpoiseksi.

Yhtiö toimii täysin talkoovoimin.

Viikonlopun jälkeen tiistaina Ukko-Pekka matkaa Lappeenrannasta Luumäen kautta Helsinkiin. Kyseessä on tuolloin kutsuvieraille suunniteltu muistelomatka.

Näin Ukko-Pekka kulkee 25. ja 26. maaliskuuta

Lauantai 25. maaliskuuta (tuloaika/lähtöaika)

Kouvola 8.44

Lappeenranta 10.05/10.08

Joutseno 10.28/10.55

Lappeenranta 11.15/11.20

Pulsa 12.33/13.18

Vainikkala 13.40/14.10

Pulsa 14.38/14.54

Lappeenranta 15.52/15.55

Joutseno 16.15/16.18

Imatra 16.37/16.39

Sunnuntai 26. maaliskuuta

Imatra 10.45/10.47

Joutseno 11.08/11.10

Lappeenranta 11.31/11.45

Pulsa 12.54/12.58

Vainikkala 13.26/14.02

Pulsa 14.25/15.00

Lappeenranta 16.01/16.05

Joutseno 16.27/16.30

Imatra 16.58/17.00

Minna Mäkinen, Juho Maijala