Piiput kaatuivat, Veiterä juhli — katso viikon pääkuvat!

18.3.2017 12:25
Kuva: Mika Strandén
Torstai 16. maaliskuuta: Piiput palasiksi. Lappeenrannassa Ihalaisen teollisuusalueella sijaitsevan kaivosyhtiö Nordkalkin jo aiemmin suljetun kalkkitehtaan piiput räjäytettiin keskiviikkona. Alueen purkutyöt liittyvät Nordkalkin aikomukseen laajentaa tulevaisuudessa avolouhostaan.

Nordkalkin suljetun kalkkitehtaan kaksi savupiippua räjäytettiin Lappeenrannassa keskiviikkona historiaan. Etelä-Saimaasta oli tapahtumaa ikuistamassa kaksi kuvaajaa, joiden kameroiden eteen ilmaantui vähän ennen h-hetkeä yllätys: pitkä tavarajuna.

— Tuntui siltä, että juna ei lopu koskaan, paikalla ollut Etelä-Saimaan toimittaja Helena Korpela kertoo.

Juna ehti juuri kolistella piippujen edestä pois kun räjäytysrytinä alkoi.

— Maa tärähteli niin että jaloissa tuntui. Ensimmäinen piippu lysähti kuin hidastetussa elokuvassa ja alkoi kaatua. Samantien räjäytettiin toinen piippu. Piiput lakosivat nopeasti, ja sen jälkeen niiden paikalta nousi tiilenpunaista pölyä, Korpela kertoo.

Hän selosti räjäytyksen suorana videolle, jonka Etelä-Saimaan valokuvaaja Kai Skyttä kuvasi. Toinen kuvaaja Mika Strandén otti valokuvat.

Viikon pääkuvat -sarjassa julkaisemme kuluneen viikon painetun Etelä-Saimaan niin sanotun premin pääkuvat lauantaisin verkossa. Lisäksi kerromme jonkin kuvan ottamistilanteesta.

Kuva: Inka Nordlund
Lauantai 11. maaliskuuta: Hissitön tarvitsee kantajaa. Sami Talka (edessä) ja Antti Kekäläinen ottavat Elli Makkosen kyytiin ja kantavat 80 askelmaa ylös viidenteen kerrokseen.

Kuva: Lauri Heino
Sunnuntai 12. maaliskuuta: Suomen parhaat. Veiterän riemulla ei ollut rajaa Porvoossa lauantaina. Lappeenrantalaisjoukkue palasi jääpalloilun miesten Suomen mestariksi 37 vuoden tauon jälkeen.

Maanantai 13. maaliskuuta: Kolmen syntymäpäivän poika. Timi on aina ollut todella ylpeä juuristaan, kertovat Panu ja Sari Vaikeapää. —Tiedämme Timin biologisen äidin etunimen ja olemme nähneet hänen valokuvansa. Kun Timi täyttää 18 vuotta, hän saa selvittää enemmän – jos tahtoo, he toteavat.

Kuva: Kai Skyttä
Tiistai 14. maaliskuuta: Korkeita seiniä kuin sieniä sateella. Kahdeksankerroksinen talo on noussut entisen Koulutalon paikalle Lappeenrannan Valta- ja Kauppakadun kulmaan. Rakennusta vastapäätä oleva parikerroksinen Oma Säästöpankin talo näyttää kutistuneen. Keskustaan on valmistunut tai valmistumassa entistä korkeampia taloja.

Kuva: Marleena Liikkanen
Keskiviikko 15. maaliskuuta: Myllyjen äänet tutkitaan. Punaisen tuvan takana kohoaa tuulimylly, vaikkei sitä juuri nyt näykään. — Joskus iltaisin, auringon laskiessa se loistelee kauniina kuin iso tähti, toteaa Eeva Ketolainen. Vuoden ikäinen Nalle-mastiffi ei tunnu myllystä juuri piittaavan.

Perjantai 17. maaliskuuta: Ei tullut vaalilupausta talviurheiluhallista. Olli Pellinen ei usko Imatran tarvitsevan Karhumäelle erillistä talviurheiluareenaa. Eivät siihen usko kuntavaaliin valmistautuvat ehdokkaatkaan omissa vaalikonevastauksissaan. Vain kolmannes ehdokkaista on enemmän tai vähemmän myönteinen ajatukselle.

Leena Sallinen