Pimeä polttopuukauppa vääristää hintoja Kaakkois-Suomessa

16.3.2017 15:05
Kuva: Lukas Pearsall
Elimäkeläinen Jukka Virtanen on päätoiminen klapikauppias. Hän sanoo, että yrityksessä mennään koko ajan lähellä nollatulosta. Hintojen nostaminen ei ole käytännössä mahdollista kilpaillulla alalla.
Elimäkeläinen Jukka Virtanen on päätoiminen klapikauppias. Hän sanoo, että yrityksessä mennään koko ajan lähellä nollatulosta. Hintojen nostaminen ei ole käytännössä mahdollista kilpaillulla alalla.

Kova kilpailu pitää polttopuun hinnat kurissa Kaakkois-Suomessa.

Ammattimaisten klapikauppiaiden lisäksi kaakossa toimii sivutoimisia polttopuun myyjiä. Varsin yleistä on, että esimerkiksi maatilalla haetaan lisätienestejä polttopuukaupalla.

Niin sanottu heittomotti eli irtokuutiometri koivuklapia maksaa tällä hetkellä Kaakkois-Suomessa keskimäärin 60 euroa. Jos puut on mahdollista saada myyntiin omasta metsästä, hinta voi olla jonkin merkittävästi halvempikin.

Pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla klapeille tulee 20 euroa lisähintaa mottia kohden. Heittomotin keskiarvohinta pyörii näin noin 80 eurossa.

Parikkalassa toimivan Pilkenetin toimitusjohtaja Juha Tuunanen sanoo, että hämäräbisnes sotkee todella pahasti markkinoita.

— Ilman kuittia myyvät vaikuttavat hintoihin. Jotakin tälle asialle pitäisi tehdä. Yksi keino olisi, että virallisen polttopuun ostajilla olisi mahdollisuus saada kotitalousvähennystä ostoistaan. Jokainen miettisi tuolloin entistä enemmän, että mikä on järkevä paikka ostaa.

Elimäkeläinen Jukka Virtanen on vetänyt Klapijukka-yritystä päätoimisesti kymmenkunta vuotta.

— Silloin kun aloitin, ala näytti paljon valoisammalta. Sittemmin on tullut yrittäjiä vähän joka kulmalle. Maatalouden muutokset ovat tuoneet sivutoimisia yrittäjiä paljon lisää. Polttopuun myynti on yksi helpoimpia maatalouden liitännäisiä.

Virtanen vahvistaa, etä harmaa kauppa vääristää hintatasoa.

— Lähellä nollatulosta tässä mennään. Jos omasta metsästä saa puun, viidenkympin paikkeilla voi myydä koivuklapia. Jos ilman kuittia myy, hinnat voi lähteä 25—30 eurosta. Itse olen sataprosenttisesti ostopuun varassa.

Janne Rönkkö