Tero Laaksosta tuli kevytyrittäjä - kamerakopteri peittää kuluja

6.3.2017 7:17
Kuva: Anssi kemppinen
Rautjärven Asemanseudulla asuva Tero Laakso aikoo pitää kamerakopteriyrityksensä pienessä mittakaavassa.
Rautjärven Asemanseudulla asuva Tero Laakso aikoo pitää kamerakopteriyrityksensä pienessä mittakaavassa.

Tero Laakso oli viime keskiviikkona kuvaamassa Rautjärven asemankirjaston muuttotempausta.

Kamerakopteri kohosi taivaalle, kun tutut kyläläiset lähtivät kirjastokasseineen uuteen kirjastoon.

— Se oli sellaista ilmaista treenausta. Oli pilvinen päivä ja saatua videokuvaa piti vähän valottaa. Nyt juttu on jo editoitu ja pantu YouTubeen, sanoo Laakso.

Videon linkki löytyy myös Asemanseudun kyläyhdistyksen Facebook-sivuilta.

Drone-lentäminen alkoi Laaksolle harrastuksena puolitoista vuotta sitten.

— Nyt vuoden alusta ostin uuden koneen, joka on tasoltaan harrastuksen ja ammattilaisen välissä. Lisäksi piti hankkia uusi tietokone, että voi editoida videoita.

Nyt Laakso on ryhtynyt myös kevytyrittäjäksi. Kauko-ohjattavalla ilmakuvauksella on tarkoitus hankkia rahaa, ainakin laitekustannuksien peittämiseksi.

Kamerakoptereiden bisnesten arvioidaan maailmalla olevan tulevaisuudessa miljardibisnestä.

Anssi Kemppinen