Timo Soini: Jos lähden ehdolle, minä voitan — katso videolta Soinin ajatuksia puheenjohtajaehdokkuudesta

15.2.2017 9:46
Kuva: Mari Koukkula
Timo Soini sai Mikkelissä ensimmäisen virallisen pyynnön jatkaa puolueen puheenjohtajana
Timo Soini sai Mikkelissä ensimmäisen virallisen pyynnön jatkaa puolueen puheenjohtajana

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini luonnehtii puoluejohtajapäätöstä vaikeaksi ratkaisuksi.

Soini sanoo kertovansa kantansa puheenjohtajakysymykseen ”kevään korvalla”. Tiistaina Mikkelissä vieraillut Soini tarkensi ajankohtaa toteamalla, että päätös syntyy maaliskuun lopulla.

Mikkelin seudun perussuomalaiset asetti tiistaina Mikkelin vaalitoimiston avajaisissa Soinin tiukan paikan eteen pyytämällä tätä jatkamaan puoluejohdossa.

Soini ei paljastanut aikeitaan puoleen eikä toiseen, mutta vastauksesta saattaa jotain päätellä:

 — Kun on ollut pitkään puoluejohdossa, olisi aika uudistaa. On kuitenkin muistettava, että puolue on nyt ensi kertaa vallassa. Se painaa paljon, sanoi Soini.

Mikkeliläisten pyyntö oli Soinille ensimmäinen virallinen pyyntö asettua käytettäväksi puoluejohtajaksi.

— Jotain tällaista olen pelännytkin, naureskeli Soini.

— Pyyntöjä on tullut muualtakin, mutta ei näin virallisesti. Harkinta on kuitenkin kesken ja päätös on vaikea.

Soini kertasi Mikkelissä saman asian, jota hän on todennut ennenkin.

— Teen ratkaisuni kevään korvalla. Se korva on lähestymässä. Takaraja on maaliskuussa.

Soini asettaa takarajan maaliskuuksi siksi, että kenttä pääsee kuulemaan mahdollisia muitakin ehdokkaita. Soinilla on asetelmista kuitenkin selkeä käsitys.

— Jos lähden, minä voitan, tuumi Soini.
Perussuomalaiset valitsevat puheenjohtajan seuraavalle kaksivuotiskaudelle kesäkuussa Jyväskylässä

Jukka Ahdelma