Ovako paransi tulostaan — saman suunnan odotetaan jatkuvan tänä vuonna

13.2.2017 13:51
Kuva: Kai Skyttä
Koko Ovakon liikevaihto oli viime vuonna lähes 800 miljoonaa euroa. Kuva on Imatran terästehtaan bloomivaluosastolta.
Koko Ovakon liikevaihto oli viime vuonna lähes 800 miljoonaa euroa. Kuva on Imatran terästehtaan bloomivaluosastolta.

Teräskonserni Ovako paransi tulostaan viime vuonna. Liiketulos ennen poistoja ja uudelleenjärjestelykustannuksia kasvoi edellisvuodesta yhdeksällä miljoonalla eurolla 57 miljoonaan euroon.

Konsernin tilausvirta ja myynnin volyymi kasvoivat myös, mutta liikevaihto laski edellisvuodesta kuudella prosentilla. Perushintojen korotuksia on nyttemmin toteutettu, joten alkaneeseen vuoteen konserni suhtautuu toiveikkaasti myös liikevaihdon kehittymisen suhteen.

Toimintojen uudelleenjärjestelyohjelma tuotti viime vuonna 23 miljoonan euron kustannussäästöt.

— Ohjelma edistyi erittäin hyvin. Tästä huolimatta tuloksemme ei vielä ole tyydyttävällä tasolla, konsernijohtaja Marcus Hedblom toteaa yhtiön tiedotteessa.

Hedblom odottaa tuloksen paranevan myös tänä vuonna.

— Tuotteiden perushintojen korotukset alkavat vaikuttaa katteisiin toisesta vuosineljänneksestä lähtien.

Yli 30 maassa toimivan Ovakon henkilöstömäärä oli viime vuoden lopussa noin 2 800. Imatralla terästä tekee Ovako Imatra, joka kertoi taannoin uusien rekrytointien aloittamisesta.

Matti Veijalainen