Sähkövika sotkee junien kulkua — liikenne poikki Keravan pohjoispuolella

11.2.2017 22:26

Pääradan junaliikenne on suurelta osin keskeytynyt Tikkurilan ja Keravan välillä, ja Keravan pohjoispuolella junat eivät kulje lainkaan. Syynä on sähköratavaurio.

Liikennevirasto tiedotti iltayhdeksän aikoihin, että kello 16.30 alkanut sähkövika oli välillä jo saatu hallintaan, mutta myöhemmin illalla vika laajentui Keravan pohjoispuolelle.

— Keravan aseman pohjoispäästä liikenne on kokonaan seis. Junat eivät pääse Riihimäen eivätkä Lahden suuntaan, eivätkä sieltä päin Helsingin suuntaan, liikennepäällikkö Jari Lindström Liikenneviraston Rataliikennekeskuksesta kertoi hieman ennen puolta kymmentä illalla.

— Työkone on juuri Keravalla ja menee katsomaan mahdollisen vauriopaikan.

VR:n viestintäasiantuntijan Marja Merran mukaan Tikkurilan ja Keravan välillä kulkee tällä hetkellä vain N-lähijunia. Niistäkin puolet on peruttu sähköratavaurion vuoksi.

— N-junaliikenne toimii, mutta muutoin junat ovat laitureilla ja odottavat asemilla. Ihmiset pääsevät halutessaan pois, mutta pääradalle ja [Keravan ja Lahden väliselle] oikoradalle ei liikennöidä, Merta kertoi lauantai-iltana noin kello 21.30.

Sähköratavaurio on aiheuttanut jo aiemmin lauantaina runsaasti myöhästymisiä sekä lähi- että kaukoliikenteessä.

Lue juttu Helsingin Sanomien nettisivulta.

Anu-Elina Ervasti, HS