Pahoinpitely kerrostaloasunnossa Imatralla — kaksi sairaalaan

11.1.2017 12:56

Imatrankoskella Jutinkadulla sijaitsevassa kerrostaloasunnossa tapahtui tiistai-iltana pahoinpitely. Poliisi hälytettiin paikalle kello 22.13.

Liikkeelle lähdettiin kolmen poliisiauton voimin. Myös ambulansseja saapui paikalle.

— Tilanne vaikutti ensikuulemalta olevan vakavampi kuin mitä se sitten todellisuudessa oli, rikoskomisario Jyrki Hänninen Kaakkois-Suomen poliisista sanoo.

Paikan päällä osoitteessa Jutinkatu 4 sijaitsevassa kerrostaloasunnossa oli poliisien saapuessa paikalle kaksi miestä ja yksi nainen. Tapahtumien kulku on poliisilla selvityksen alla. Tällä hetkellä vaikuttaa, että kaikilla kolmella oli osuutta asiaan.

Päihteiden vaikutuksesta tapahtumiin ei osata tässä vaiheessa sanoa. Kaksi asunnoista olleista henkilöistä vietiin tapahtuneen johdosta sairaalaan, mutta vakavilta vammoilta vältyttiin.

Hänninen ei kerro tässä vaiheessa enempää.

Anniina Meuronen