Huhtiniemen sopimussotkusta kommenttivyöry — ”Aivan käsittämätöntä kaupungin päättäjien toiminta!”

11.1.2017 13:54
Kuva: Mika Strandén
Visiot Huhtiniemen hotellista ovat muuttuneet selvittelyksi, mitä hotellihankkeesta oikein sovittiin.
Visiot Huhtiniemen hotellista ovat muuttuneet selvittelyksi, mitä hotellihankkeesta oikein sovittiin.

Mokailujen lista alkaa olla jo liian pitkä, kommentoi nimimerkki Sini Silmätön Huhtiniemen hotellihankkeen sopimussotkua Etelä-Saimaan verkkokeskustelussa. Lappeenrannan kaupungin päättäjät ovat kuulleet siinä kunniansa.

Keskustelua on virittänyt uutinen, jonka mukaan kaupunginhallitus teettää ulkopuolisen selvityksen rauenneesta Huhtiniemi-sopimuksesta. Kaupunginsihteeri Juha Willbergin mukaan kaupunki ei saisi Ultivistalta tai Buildialta sopimussakkoja, koska sopimuksessa ei ollut niiden edustajien allekirjoitusta. Hotellihankkeen alullepanija Conte Invest sen sijaan saisi kaupungilta takaisin kaavoituksen käynnistämisestä maksamansa rahat.

”Näin ovat piirit pienet ja samat nimet kusettavat kaupunkia vuodesta toiseen”, kirjoittaa nimimerkki Maalari maalasi taloa.

”Voi vain kysyä, millä tasolla on kaupungin lainoppineiden osaaminen kun jatkuvasti pompsahtaa epäselvyyksiä ihan perusasioissa”, toteaa nimimerkki Päättäjät takaisin koulunpenkille.

Nimimerkki Pieni sisäpiiri listaa Lappeenrannan top-mokia uudesta teatterista Lappeenrannan energian piiloverotukseen, ja toiset kommentoijat ovat täydentäneet listaa takavuosien Mustolan hallikauppoihin asti.

Leena Sallinen