Savitaipaleella tarvitaan uutta Esa Sievistä

30.3.2016 15:03
Kuva: Anne Kokkonen
Yhdeksänvuotias Kaapo Parkkima on harrastanut uintia vauvasta alkaen. Parhaillaan perustaitoja hiotaan alakouluikäisten uintikerhossa.
Yhdeksänvuotias Kaapo Parkkima on harrastanut uintia vauvasta alkaen. Parhaillaan perustaitoja hiotaan alakouluikäisten uintikerhossa.

Innostunutta uintivalmentajaa etsitään Savitaipaleelle pioneeritehtäviin. Lahjakkaiden pikku-uimarien kehitys uhkaa pysähtyä, kun kukaan ei voi ohjata heitä kilpauinnin saloihin.

Yksi uimareita on yhdeksänvuotias Kaapo Parkkima, jonka allashistoria ulottuu vauva-aikaan asti. Veden omaksi elementikseen tunteva poika hallitsee jo perustekniikat, mutta vaativampi uintiharjoittelu ei paikkakunnalla onnistu.

— Kilpaa uiminen ja harjoittelu kiinnostaisivat, jos se vain olisi mahdollista, Kaapo Parkkima vakuuttaa.

Monipuolinen harrastaminen toimintakeskus Suvannon allasosastolla onnistuu muilta osin. Halutessaan vauvauinnilla aloittanut Kaapo voi jatkaa vesidiskojen ja erilaisten kuntoiluryhmien kautta senioriuinteihin saakka.

Lue lisää päivän lehdestä tai Etelä-Saimaan mobiilisovelluksesta.

Anne Kokkonen