Imatran suksi luistaa Kehyn tulosluettelossa

30.3.2016 20:54
Kuva: Tenho Tiilikainen
Kehynkin tapahtumakalenteria komistivat viime vuonna Imatran kesähiihdot. Olympiavoittaja Iivo Niskanen edusti kotimaista kärkeä.
Kehynkin tapahtumakalenteria komistivat viime vuonna Imatran kesähiihdot. Olympiavoittaja Iivo Niskanen edusti kotimaista kärkeä.

Viime vuosi ei ollut Imatran seudullakaan uusien bisneksien kehittelyn kulta-aikaa. Parempien päivien paluuta pohjustettiin tekemällä seutukuntaa tunnetuksi uusin eväin.

Imatralle valmistui uusia liikuntapaikkoja. Alueelle suuntautuvan liikunta- ja hyvinvointimatkailun edistäminen pysyy Imatran Seudun Kehitysyhtiön yhtenä avainalueena jatkossakin.

— Kehitysyhtiö ei järjestä tapahtumia, mutta tapahtumien tukemisessa yhtiö on onnistunut hyvin. Imatran Ukonniemeen tekemät investoinnit alkavat tuottaa katetta, kehitysyhtiön toimitusjohtaja Aki Keskinen toteaa.

Etenkin lumilajeissa luistaa hyvin. Uusia kisatapahtumia tulee, ja suksilajien harjoittelijoita haetaan yli rajojen.

— Rullaratamme on Suomen paras, kehitysyhtiön hallitusta johtava Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintunen kertaa asiantuntijoiden arvioita.

Keskiviikkona yhtiökokouksensa istunut Kehy teki viime vuodelta noin kahden miljoonan euron liikevaihdon ja 150 000 euron tappion. Miinus kertyi pääosin kalayritys Kuhinan alasajokirjauksista. Tappio ei yhtiön taloutta horjuta: tase on Lintusen mukaan tanakka.

Kohdakkoin Kehy alkaa pohjustaa Imatran, Rautjärven ja Ruokolahden kuntaosakkuussopimuksien jatkoa. Nykyiset sopimukset päättyvät vuoden 2017 lopussa.

Matti Veijalainen