Imatran Einonkadulle ei tule hidaskatua, ainakaan vielä

30.3.2016 6:45 | Päivitetty: 30.3.2016 7:05
Laajempi katuremontti jää odottamaan parempia aikoja.
Laajempi katuremontti jää odottamaan parempia aikoja.

Imatrankosken kävelykeskusta ei laajene ainakaan lähitulevaisuudessa Einonkadulle ja Lappeentielle.

Syynä on raha, kertoo kaupungininsinööri Lassi Nurmi.

Viime vuonna hyväksytyn asemakaavan mukaan Einonkatu ja osa Lappeentiestä tulee muuttaa uudenlaiseksi shared space eli jaettu tila -hidaskaduksi, jossa kaikki liikenne käyttää samaa yhteistä tilaa.

Esimerkiksi käy Lappeenrannan Valtakatu.

Tällaisella kadulla autot liikkuvat kevyen liikenteen ehdoilla, ja jalankulun asema korostuu. Asemakaavan yhtenä tavoitteena olikin laajentaa Imatrankosken kävelykeskustan ympäristöä.

Nyt suunnittelu on pantu kuitenkin jäihin.

Rahoituksellisista syistä Einonkatua uusitaan vain minimimatkalta ja perinteiseen tyyliin, jolloin kadun varteen saadaan maksimimäärä parkkipaikkoja. Hidaskadulle niitä olisi tullut vain muutamia.

Lassi Nurmien mukaan ratkaisu on tarkoitettu vain väliaikaiseksi.

— Hidaskatu on mahdollista toteuttaa myöhemmin. En osaa sanoa, milloin.

Katuremontti johtuu pian käynnistyvästä Einonkatu 6:n uudisrakennushankkeesta. Kaupunki vastaa kadun ja muun kunnallistekniikan rakentamisesta. Kustannukset on arvioitu tänä ja ensi vuonna yhteensä noin 500 000–600 000 euroksi.

Anu Pakarinen