Ahmakannan kasvu ei luultavasti uhkaa kuutteja – ”Ei se aivan poissuljettua ole”

30.3.2016 20:31 | Päivitetty: 30.3.2016 20:46
Kuva: Ismo Marttinen

Erikoistutkija Ilpo Kojola sanoo, että ahmasta ei ole ainakaan toistaiseksi ollut uhkaa saimaannorpan kuuteille. Vaikka ahma levittäytyisi eteläisempään Suomeen, Kojola arvioi sen vaikutukset muuhun eliöstöön pieniksi.

— Ei ainakaan toistaiseksi ole havaintoja sellaisesta (uhasta kuuteille). On ehkä vähän ennenaikaista ruveta sillä spekuloimaan, sillä ahmat tulevat olemaan kovin harvinaisia sillä alueella, Kojola sanoo, mutta jatkaa.

— Ahma on opportunistinen peto, joka hyödyntää ravinnonsaantimahdollisuuksia laajasti. Ei se aivan poissuljettua ole.

Kojola kertoo, että ahma hyödyntää pääasiassa raatoja ja haaskaa ravinnonhankinnassaan.

— Se on etevä saalistamaan myös elävää riistaa. Esimerkiksi metsäjäniksiä se pystyy saamaan kiinni. Ahma pystyy kulkemaan lumen päällä hyvin ja viilettää helposti aika pehmeässäkin lumessa.

Ahmahavaintojen määrä Kaakkois-Suomessa on lisääntynyt viime vuosina. Etelä-Karjalassa on tehty havaintoja ahmoista tänä talvena muun muassa Lappeenrannassa, Rautjärvellä, Parikkalassa ja Ruokolahdella.

Juhana Nyman