Valtuutettu hakee eroa rattijuopumustuomion takia

24.3.2016 15:32

Lappeenrannan kaupunginvaltuutettu Pekka Peräkylä (ps.) hakee eroa valtuustosta ja muista luottamustoimistaan. Syyksi hän ilmoittaa saamansa tuomion.

Peräkylä on tällä viikolla tuomittu Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa 45 päivän ehdollisen vankeustuomion törkeästä rattijuopumuksesta. Lisäksi hänelle määrättiin ajokieltoa kesäkuun 29. päivään asti sekä 25 päiväsakkoa.

Ylämaalla asuva Peräkylä oli ajanut humalassa pakettiautolla Ylämaalta Lappeenrantaan marraskuun lopulla. Poliisi pysäytti hänet Lentokentäntiellä sunnuntai-iltana yhdeksän aikoihin. Hän puhalsi poliisin alkometriin 1,46 promillen lukemat.

Peräkylän tilalle valtuustoon nousee varavaltuutettu Heikki Tanskanen (ps.). Valtuuston lisäksi Peräkylä on muun muassa ympäristölautakunnan jäsen.

Timo Laitakari