Sunnuntaikirpputorit alkavat jälleen huhtikuussa Lappeenrannan kauppatorilla

23.3.2016 17:22
Kuva: MIKA STRANDÉN
Sunnuntaikirpparit alkavat Lappeenrannan kauppatorilla huhtikuun alussa. Arkistokuva on vuodelta 2014.
Sunnuntaikirpparit alkavat Lappeenrannan kauppatorilla huhtikuun alussa. Arkistokuva on vuodelta 2014.

Lappeenrannan kauppatorin suositut sunnuntaikirppikset alkavat sunnuntaina 3. huhtikuuta. Myyntiaika on kello 7—14.

Torivalvoja Marja Kultanen muistuttaa, että ennen myytävien tavaroiden esille laittamista, myyjien pitää ostaa toripaikka kirpputoriaamuna torivalvojan toimistosta. Paikkojen myynti aloitetaan kello 7, eikä niitä voi varata tai ostaa ennakkoon.

— Toimistossa on paikkakartta, josta asiakkaat valitsevat tulojärjestyksessä haluamansa paikan. Paikan hinta on kymmenen euroa. Jos myytävää on vähän, kannattaa ostaa vain puolikas toriruutu viidellä eurolla. Sen sijaan myyntikatoksen hinta on aina kymmenen euroa, Kultanen kertoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa monet haluavat aloittaa kirpputorimyynnin jo huhtikuun alussa, kun kotien ylimääräiset tavarat on saatu lajiteltua kevätsiivousten yhteydessä.

— Toivotaan hyviä säitä, jotta niin myyjät kuin ostajatkin tulisivat keväiselle torille.

Kirppikset jatkuvat joka sunnuntai yli kesäkauden aina lokakuun loppuun saakka. Ainoastaan juhannuksena ja syksyn maalaismarkkinaviikonloppuna kirpputoreja ei järjestetä.

Lappeenrannan perinteiset kevätmarkkinat järjestetään kauppatorilla torstaina 7. ja perjantaina 8. huhtikuuta. Torstaina markkinat ovat avoinna kello 7—18 ja perjantaina kello 7—17.

Kanerva Jalarvo