Seija Strömberg ei voi olla laulamatta

23.3.2016 11:04
Kuva: Marleena Liikkanen
Altto Seija Strömberg konsertoi kolmessa kunnassa hiljaisella viikolla.
Altto Seija Strömberg konsertoi kolmessa kunnassa hiljaisella viikolla.

Tällä viikolla kirkoissa soivat sekä kärsimys että ilo. Imatralainen altto Seija Strömberg esiintyy kolmessa pääsiäisajan konsertissa.

Keskiviikkona 23. maaliskuuta hän laulaa Etelä-Karjalan klassisen kuoron riveissä Bachin Johannes-passiossa.

Pitkäperjantaina Strömbergiä voi kuulla iltapäivällä Ruokolahdella ja illalla Imatralla. Siinä välissä ehtii hengähtää kotonaan Imatralla, juoda kahvit ja lepäillä.

— Laulaminen tekee kokonaisvaltaisesti hyvää ja on iso osa persoonaani. En osaisi olla laulamatta, Strömberg tunnustaa.

Director cantus Seija Strömberg tekii työuransa kansalais- ja työväenopistoissa laulunopettajana sekä kuoronjohtajana Imatralla ja Ruokolahdella.

— Kun jäin töistä pois, ajattelin, että laulan vain itsekseni. Huomasin kuitenkin, että ei tule laulettua ollenkaan, ellei ole kuorossa.

Sellainen pääsiäisaika on poikkeus, jolloin Seija Strömbergillä ei ole esiintymisiä.

Kun Via dolorosa on perjantai-iltana ohi, Strömberg aloittaa pääsiäisen vieton perheensä parissa. Hänellä on miehensä kanssa tyttären lisäksi kaksi poikaa ja yhteensä seitsemän lapsenlasta.

— Pääsiäiseen kuuluvat meillä kristillinen sanoma ja tietyt ruuat, kuten mämmi ja lammas.

Sari Pullinen