Kommentti: Turvatarkastuksia on varaa lisätä

23.3.2016 16:17

Brysselin terrori-iskut herättivät Suomessakin keskustelun turvatoimien lisäämisestä yleisillä paikoilla, kuten lentoasemilla tai muissa julkisissa tiloissa. Vaakakupissa ovat toisaalta kansalaisten turvallisuus sekä toisaalta mukavuus ja vapaus, jotka yhtä lailla ovat länsimaiseen elämänmuotoomme kuuluvia arvoja.

Kontrollin äärimmäinen kiristäminen tekee elämästä hankalan. Lentomatkustamiseen käytetystä ”kokonaisajasta” turvatarkastukset ja muut jonottamiset vievät jo ison osan, eikä sitä haluttaisi hirveästi lisätä.

Vapautta ja vapaita yhteiskuntia pelkäävien terroristien yhtenä keskeisenä tavoitteena on saada länsimaat kiristämään valvontaa niin, etteivät kansalaiset enää siedä sitä, vaan alkavat vastustaa. Tätä pientäkään voittoa ei terroristeille tietenkään mielellään suotaisi.

En tässä tilanteessa silti pitäisi kovin pahana asiana, jos esimerkiksi lentoasemilla turvaruuvia kiristettäisiin nykyisestä. Monilla kentillä maailmalla on jo tapana, että asemarakennukseen ei pääse edes sisään ennen kuin laukut on läpivalaistu ja vierailija tarkastettu. Ei kovin suuri vaiva, mutta iso hyöty.

Tarkastuksia tehdään muuallakin kuin lentoasemilla. Madridin Atochan rautatieasemalla pommi surmasi 191 ihmistä ja yli 1 800 loukkaantui maaliskuussa 2004. Sen jälkeen junalaiturille on pääsyt vain samanlaisen turvatarkastuksen jälkeen kuin nykyisin on lentoasemilla.

Kiinassa metroon ei ole asiaa ilman laukkujen läpivalaisua. Sellainen turvataso olisi säästänyt ihmishenkiä Brysselissäkin. Samanlainen tarkastus oli, jos halusi mennä vaikkapa Taivaallisen rauhan aukiolle tai muuhun turistikohteeseen. Myös moniin hotelleihin ulko-ovi aukeaa vain tarkastuksen kautta.

Ensimmäinen ajatus näihin toimiin törmätessä on hienoinen hämmennys ja epäilys niiden tarpeellisuudesta. Ne hoituvat kuitenkin yleensä sujuvasti eivätkä kohtuuttomasti haittaa matkailijan elämää. Pommi haittaisi enemmän.

Markku Kumpunen

markku.kumpunen@esaimaa.fi

Kirjoittaja on mielipidetoimittaja.