Psychobillyn kulta-aika on jäänyt taa

22.3.2016 8:30 | Päivitetty: 22.3.2016 9:56
Kuva: Kati Pullinen
Bonkersissa soittaneiden Mikko Kivistön (vas.) ja Juuso Vartiaisen musiikkimaku on laajentunut sitten nuoruusvuosien.
Bonkersissa soittaneiden Mikko Kivistön (vas.) ja Juuso Vartiaisen musiikkimaku on laajentunut sitten nuoruusvuosien.

Viisi vuotta sitten punkin ja rockabillyn välimaastoon sijoittuva psychobilly voi hyvin Suomessa, mutta toisin on tänään.

Psychobilly on taantunut ja syy siihen on uusien hyvien yhtyeiden puute, toteaa rockabillykulttuuria hengittävä levykauppias Marko ”Hakki” Hakala.

— Levymyynnissä näkyy, että psychoporukasta aika moni on siirtynyt kuuntelemaan kevyempää musiikkia, kuten alternative countrya, Hakala sanoo.

90-luvulla elettiin psychon kulta-aikaa, ja psychobillyllä meni lujaa myös Lappeenrannassa. Kaupungin psychoskeneä piti osaltaan yllä Bonkers-yhtye, joka keikkaili ympäri Suomea ja lämmitteli psychon suuria nimiä. Tulevana kesänä Bonkers oli vähällä nousta LPR HC Festin lavalle yli kymmenen vuoden tauon jälkeen, mutta yhtye on perunut esiintymisensä stressitasojen nousuun vedoten.

Lue lisää päivän lehdestä tai Etelä-Saimaan mobiilisovelluksesta

Kati Pullinen