Lappeenrannan satamatorin yrittäjät yhtä jalkaa kesäkauteen, ”Tärkeintä on yhdessä houkutella alueelle ihmisiä”

20.3.2016 6:33
Kuva: Seppo Rautiovaara
Lappeenrannan satamatorin kesäkausi oli aluillaan huhtikuun lopulla 2010.
Lappeenrannan satamatorin kesäkausi oli aluillaan huhtikuun lopulla 2010.
Satamatorin esiintymislava alkukesästä 2008.
Lappeenrannan satamatori vapun kynnyksellä vuonna 2010.
Sataman kahvikojut heinäkuussa 2007.
Yleisömenestystä kalamarkkinoilla syyskuussa 2009.

Lappeenrannan satamatori houkuttelee kaupunkilaisia ja turisteja palvelujensa ääreen aiempaa yksituumaisempana.

Yhteistyö yrittäjien kesken sujuu asiassa kuin asiassa, mikä ei ollut itsestäänselvyys takavuosina. Näin sanoo satamassa toimiva yrittäjä Saku Hyttinen. Hän pyörittää laivaravintola Suvi-Saimaata, matkustaja-alus Camillaa, ravintola Tullipizzaa ja ensimmäistä kesää myös pyöreää kioskia.

Hyttinen kertoo, että myös yhteistyö sataman sekä Linnoituksen yrittäjien kesken on parantunut merkittävästi takavuosista. Nyt kaikki puhaltavat yhteen hiileen.

— Kaikki pitävät tärkeimpänä sitä, että koko alueelle saadaan houkuteltua mahdollisimman paljon ihmisiä. Näin kaikki hyötyvät.

Sataman palvelujen aukipitäminen myös kesäkauden ulkopuolella on viime vuosina ollut tavan takaa esillä. Avauksen kesän yli tekee kahvila Kafiina.

Kafiinan yrittäjä Noona Hänninen kertoo, että kahvilaa on määrä pitää auki syksyisin, keväisin ja osin myös talvisin. Kahvila saa remontin valmistuttua puolilämpimän terassin, jossa asiakkaat tarkenevat ympäri vuoden, paitsi kovimmilla pakkasilla.

— Viime vuonna kahvila olisi voinut olla säiden puolesta avoinna vaikka joulupyhiin saakka. Tammikuu oli liian kylmä.

 

Lue lisää päivän lehdestä tai Etelä-Saimaan mobiilisovelluksesta

 

Ilpo Leskinen