SaiPa nousi takaa-ajoasemasta johtoon, vaikka yksi maali hylättiin

19.3.2016 17:40
Kuva: Kai Skyttä
SaiPaan kesken kauden Tampereen Tapparasta palannut Elmeri Kaksonen huudatti Kisapuiston yleisöä hetki sitten 2-1-johtomaalillaan.
SaiPaan kesken kauden Tampereen Tapparasta palannut Elmeri Kaksonen huudatti Kisapuiston yleisöä hetki sitten 2-1-johtomaalillaan.

SaiPa löysi peliinsä uutta tehoa päästyään jälleen Kisapuiston äänekkään kotiyleisön eteen. JYP meni jääkiekkoliigan toisen puolivälieräottelun kolmannella peliminuutilla johtoon onnekkaalla pompulla, mutta SaiPa jyräsi erätauolle lopulta 2—1-johdossa.

SaiPan peli-ilme on pirteä. Joukkue ei hetkahtanut, vaikka JYPin Mikko Kaltevan siniviivalaukaus kimposikin Per Savilahti-Naganderin yläkropasta maaliin.

Kotijoukkueen hyvä vire ulottuu myös erikoistilannepelaamiseen. Brett Carson iski 1—1-tasoituksen ylivoimalla laukomalla vastakiekkoon, kun Lasse Lappalainen ja Matti Järvinen olivat pyöräyttäneet pelivälineen JYP-maalin taitse.

Osuma oli SaiPan ensimmäinen ylivoimalla seitsemään otteluun.

Lisäksi varsinkin Sami Venäläinen ja Ville Hämäläinen tekivät kovan työn alivoimalla, kun SaiPan onnistui tappaa erän lopulla saamansa kahden minuutin joukkuerangaistus väärästä vaihdosta.

SaiPan toinen maali oli Elmeri Kaksosen taidonnäyte. Kaksonen karvasi ensin kiekon hyökkäyspäässä Järvisen kanssa pois JYPiltä ja lopulta suti kiekon lähietäisyydeltä JYP-vahti Tuomas Tarkin alta maaliin.

SaiPalta myös hylättiin yksi maali, kun päätuomari Petri Lindqvist oli ehtinyt viheltää pelin poikki kadotettuaan kiekon näkyvistään, vaikka todellisuudessa peliväline lirui Tarkin jalkojen alta kohti maaliviivaa, josta David McIntyre suti sen verkkoon.

Anssi Silvennoinen